Länsimetron välin Matinkylä-Kivenlahti kaikkien kuuden työtunnelin louhintaurakoiden sopimukset allekirjoitettiin tiistaina.

Finnoon ja Sammalvuoren työtunnelien louhintaurakan toteuttaa Destia Oy. Näiden kahden työtunnelin louhintaurakan arvo on 6,6 miljoonaa euroa.

Destia voitti myös Kaitaan ja Soukan työtunneleiden louhinnan, joiden urakkahinta on yhteensä 6,4 miljoonaa euroa. Espoonlahden ja Kivenlahden työtunnelit toteuttaa Kalliorakennus-Yhtiöt Oy. Urakan arvo on 7,9 miljoonaa euroa.

Työtunneli on kallioon ensin louhittava keskimäärin noin 500 metriä pitkä kulkureitti, joka louhitaan työmaa-alueelta maan alle ratalinjalle. Työtunneliurakat käynnistyvät välittömästi ja päättyvät syksyyn 2015 mennessä, jonka jälkeen päästään metroasemien ja ratalinjan louhintaan.

Antenniverkkojen urakan (GSM, VIRVE, WLAN) voitti Telog Oy. Projektissa toteutetaan antenniverkot Ruoholahti-Matinkylä osuudelle palvelemaan kaupallisia operaattoreita, viranomaisverkkoa sekä kaupungin wlan-verkkoa. Asennukset tehdään molempiin metrotunneleihin, asemille sekä työtunneleihin. Urakka valmistuu vuoden 2015 loppuun mennessä.

Metron Matinkylä–Kivenlahti seitsemän kilometriä pitkälle kokonaan maan alle sijoittuvalle linjalle tulee viisi uutta asemaa; Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Lisäksi Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko.

Metro Matinkylästä Kivenlahteen valmistuu aikaisintaan 2020. Ruoholahdesta Matinkylään rakenteilla olevan osuus valmistuu 2015 lopulla ja avautuu liikenteelle 2016 syksyllä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.