Tilaajan ja rakentajan luovaa yhteistyötä sovelletaan ensimmäistä kertaa suureen ja monimutkaiseen tiehankkeeseen.

Tampereen rantatunnelityömaan kustannuksista on saatu
nipistettyä kymmenesosa tilaajan ja rakentajan välisellä uudentyyppisellä
yhteistyöllä, kirjoittaa Tekniikka & Talous.

 

Hankkeen alkuperäinen kustannusarvio oli 200 miljoonaa
euroa. Niin sanotulla allianssimallilla kustannuksia on saatu vähennettyä 20
miljoonaa.

 

Allianssimallissa rakentaja, suunnittelija ja tilaaja
miettivät yhdessä hankkeen sudenkuoppia ja riskejä, ja hyödyt jaetaan kaikkien
kesken.

 

Allianssimallia sovelletaan nyt ensimmäistä kertaa isoon ja
monimutkaiseen tiehankkeeseen Suomessa.

 

– Tulokset ovat todella lupaavia, tunnelihankkeen
projektipäällikkö Esko Mulari sanoo T&T:lle.

 

– Tässä kaikki puhaltavat yhteen hiileen sen sijaan, että
känisisivät siitä kuka on vastuussa mistäkin virheestä.

 

Tilaajan ja rakentajan yhteistyöllä on saatu aikaan kymmeniä
uusia ideoita, yhtenä merkittävimmistä ns. Näsinkallion työtunnelin louhinta
urheiluhallin kautta, minkä ansiosta vältettiin Rantaväylän liikenteen ohjaaminen
kiertoreitille.

 

Uutinen Tekniikka & Talouden verkkosivuilla

 

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *