Kotkan kaupunkipuistossa yhdistyvät joki- ja meriluonto sekä rakennusperintö.

Tuore ympräistöministeri Sanni Grahn-Laasonen, kok., on
allekirjoittanut päätöksen Kotkaan perustettavasta uudesta kansallisesta
kaupunkipuistosta.

 

Grahn-Laasonen kehuu puistossa yhdistyvän joki- ja
meriluonto sekä teolliseen kehitykseen ja linnoitus- ja puolustushistoriaan
kuuluva rakennusperintö.

 

– Olen iloinen, että tämä oli ensimmäinen päätökseni, jonka sain
allekirjoittaa ministerinä, ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen toteaa.

 

Kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluu itäisen Suomenlahden
merialueita, keskustan puistoja ja rakennettuja kortteleita sekä Kymijoen
rantoja Korkeakoskelle ja Siikakoskelle asti. Kansallisen kaupunkipuiston
pinta-ala on noin 2400 hehtaaria.

 

– Suomen kansalliset kaupunkipuistot ovat herättäneet myös
kansainvälisesti kiinnostusta, joten Kotka varmasti saa tästä uutta vetovoimaa,
Grahn-Laasonen sanoo.

 

Kotkan kaupunginjohtajan Henry Lindelöfin mukaan
kaupunkipuisto tuo näkyväksi pitkän historian, josta kotkalaiset voivat olla
ylpeitä.

 

– Kaupunkipuisto antaa hyvän lähtökohdan tehdä
virkistysreiteistä entistä kiinnostavampia. Kaupunkipuiston tarinoita voidaan
käyttää koululaisten tutustuttamiseen omaan paikallishistoriaansa. Puisto tulee
näkymään myös matkailumarkkinoinnissa. Puistostatuksella on merkitystä, kun
alueen kehittämiskohteiden rahoituksesta päätetään. Viime kädessä on silti
kaupungin omasta aktiivisuudesta kiinni, kuinka paljon se hyötyy”, Lindelöf
sanoo.

 

Kotkan kansallinen kaupunkipuisto on Suomen seitsemäs
kaupunkipuisto. Muut ovat Hämeenlinnassa, Heinolassa, Porissa, Hangossa,
Porvoossa ja Turussa. Verkostoa on tarkoitus laajentaa vielä muutamalla
kaupungilla. Eurooppalaisen puistoperinteen verkosto (EGHN) valitsi Suomen
kansallisten kaupunkipuistojen verkoston voittajaksi suurten viheralueiden ja
konseptien sarjassa.

Lisää aiheesta ympäristöministeriön verkkosivuilla

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *