Suomen kaupunkiseutujen rakennettu alue on viime vuosikymmenellä laajentunut pääosin kaupunkeja ympäröiville metsäalueille, selviää Suomen ympäristökeskuksen tuoreesta julkaisusta.

SYKEn raportissa on ensimmäistä kertaa selvitetty valtakunnallisesti,
minkä maankäytön alueelle kaupungit ovat kasvaneet.

 

Raportissa tarkastellaan Suomen 34 suurimman kaupunkiseudun
rakennetun alueen muutoksia vuosina 2000–2012.

 

Rakennettujen alueiden kasvu on ollut voimakkaampaa kuin
väestönkasvu, jos suurimpia kaupunkiseutuja ei lasketa mukaan.

 

– Rakennettu alue on asumisväljyyden kasvun takia
laajentunut jopa seuduilla, joissa väestö on vähentynyt, SYKEn tutkija Maija
Tiitu kertoo.

 

– Rakennetun pinta-alan kasvuun vaikuttaa myös kuntien
maapolitiikka ja kaavoitus, joita ei kuitenkaan tässä yhteydessä tutkittu.

 

Vuosina 2000–2012 rakennetuista asuin-, teollisuus- ja
palvelualueista lähes 70 prosenttia sijoittui entisille metsäalueille, 21
prosenttia maatalousmaille ja 9 prosenttia aiemmin rakennetuille alueille. Eri
kaupunkiseutujen välillä on jonkin verran eroja, jotka liittyvät muun muassa
niiden sijaintiin ja luonnonolosuhteisiin.

 

Lue lisää tutkimuksesta Suomen ympäristökeskuksen sivuilta.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *