Tampere esitteli raitiotiehankettaan kotimaisille ja kansainvälisille raitiotiejärjestelmien toimittajille, rakentajille, suunnittelijoille ja rahoittajille Helsingissä maanantaina 8. syyskuuta.

Paikalla oli yli 100Tampereen hankkeesta kiinnostuneiden tahojen edustajia. Tampereen kaupunkikehityksen johtaja Kari Kankaala korosti esityksessään raitiotien ohjaavaa merkitystä kaupungin kehityksessä.
– Raitiotien perimmäinen tarkoitus on sujuvoittaa kuntalaisten arkea. Niin tamperelaiset kuin kunnallispolitiikka ovat selkeästi ratikkaan pohjautuvan joukkoliikenneratkaisun kannalla. Kasvava kaupunki tarvitsee pitkälle tulevaisuuteen kestävät joukkoliikenneratkaisut, Kankaala sanoi.
Tampereen valtuusto päättää rakentamisvaiheeseen siirtymisestä vuonna 2016. Viime kesäkuussa valtuusto asetti hankkeen rakentamisen reunaehdoiksi 250 miljoonan euron infrarakentamisen hintakaton ja valtion osallistuminen infrakustannuksiin 30 prosentilla.
Tampereen raitiotien ensimmäinen linjan yleissuunnitelma Hervannan kaupunginosasta keskustan läpi Lentävänniemeen on valmistunut huhtikuussa 2014. Siihen kuuluu myös raitiotiehaara Kaupista yliopistollisen keskussairaalan kampusalueelta keskustaan.
Raitiotien ensimmäisen, noin 23 kilometrin linjan ulottuvilla ovat Tampereen suurimmat väestö- ja työpaikkakeskittymät, voimakkaimmat joukkoliikenteen reitit, maakunnallinen keskussairaala, valtakunnallinen rautatieasema, neljä korkeakoulua sekä merkittäviä täydennysrakentamisen mahdollisuuksia.
Jorma Ylönen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *