Runsaan 10 500 asukkaan Hämeenkyrön kunnan historian suurin investointi toteutetaan velkarahalla kunnan taseeseen, mutta rakentajalla on 13 vuoden elinkaarivastuu. Päättäjät vakuuttuivat kunnan saavan näin laadukkaampaa rakentamista.

Hämeenkyrö on monen muun kunnan tavoin painiskellut toimitilojensa sisäilmaongelmien kanssa. Kunta on pitänyt kukkaronnyörejä tiukalla ja välttänyt velkaantumista. Mitalin toinen puoli on ollut kiinteistöjen korjausvelan jatkuva kasvu. Kunnan asukasluku on pikku hiljaa kasvanut ja siinä sivussa hiukan myös koulujen oppilasmäärä.

– Kirkonkylän koulun sisäilmaongelmat kärjistyivät siinä määrin, että ratkaisuja oli tehtävä. Tullessani kunnanjohtajaksi kolmisen vuotta sitten, täällä oli jo tehty palveluverkkosuunnitelma. Pian todettiin, että kaikkia nykyisiä palveluyksiköitä ei voida ylläpitää ja päätettiin rakentaa kirkonkylän monitoimikeskus, Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius kertoo hankkeen taustasta.

Kunnassa pohdittiin erilaisia toteutustapoja. Pian selvisi, että edessä oli joka tapauksessa kunnan historian suurin investointi. Etsittiin toimintatapaa varmistaa hankkeen rakennustyön laatu, ja viranhaltijajohto ja rakennustoimikunta tutustuivat erilaisiin vaihtoehtoihin. Syksyllä 2013 valtuusto päätti toteuttaa hankkeen elinkaarimallilla. Koulutyön uusissa tiloissa on määrä alkaa elokuussa 2016.

Kesäkuussa solmitun monitoimikeskuksen rakennusurakan arvo on reilut 17 miljoonaa euroa ja 13+5 vuoden palvelusopimuksen arvo kymmenisen miljoonaa. Palvelusopimukseen kuuluvat kaikki kiinteistönhoito- ja siivouspalvelut. Ruokapalvelut kunta tuottaa itse. Kunnalla on 13 vuoden jälkeen optio jatkaa palvelusopimusta viidellä vuodella. Optiovuosien palvelumaksu oli mukana tarjoushinnoissa.

Monitoimikeskus korvaa nykyisen kirkonkylän koulun ja kirjaston, kaksi muuta koulua sekä useita varhaiskasvatuksen tiloja. Keskuksesta tulee uudenlainen avoimen oppimisympäristön tilaratkaisuja sisältävä kokonaisuus, jonka suunnittelussa on hyödynnetty luovia tapoja energiatehokkuuden ja ekologisuuden lisäämiseen.

Monitoimikeskuksen toteuttaja valittiin kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Laadun painoarvo oli 40 prosenttia ja hinnan 60. Arvioinnissa oli mukana kymmenkunta eri laatutekijää eri painoarvoilla. Lopulta toteuttajaksi valittiin Lujatalo Oy, jonka tarjous oli myös hinnaltaan selvästi halvin.

– Poliittisten päättäjien keskuudessa kannettiin valmisteluvaiheessa huolta hinnasta, tarjoajien määrästä ja palvelusopimuksen kestosta, mutta jyrkkää vastustusta ei ollut ja kaikki päätökset ovat olleet yksimielisiä, Alenius iloitsee.

Lue lisää torstaina 28.8. ilmestyneestä Kuntatekniikka-lehdestä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *