Ministeriön asettaman ryhmän tavoite on rakentaa asuntoja sinne missä niitä eniten tarvitaan.

Ympäristöministeriö on asettanut valtion ja Helsingin seudun
kuntien välisen neuvotteluryhmän valmistelemaan sopimusta suurten
infrastruktuurihankkeiden tukemiseksi ja asuntotuotannon edistämiseksi.

 

Ryhmän tehtävänä on neuvotella valtion ja Helsingin seudun
kuntien välinen sopimus pääministeri Alexander Stubbin, kok., hallituksen
ohjelmassa ehdotetun mukaisesti.

 

Hallitusohjelman mukaan valtio tukee Helsingin seudun suuria
infrastruktuurihankkeita, Pisara-rataa sekä Länsimetron jatketta Kivenlahteen
saakka, mikäli Helsingin seudun kunnat sitoutuvat kaavoituksen vauhdittamiseen
ja tonttitarjonnan merkittävään lisäämiseen.

 

Tavoitteena on alueen asuntotuotannon merkittävä lisääminen.
Sopimus on tarkoitus neuvotella seuraavaan budjettiriiheen mennessä ja sillä
vahvistetaan Helsingin seudun MAL-aiesopimuksessa jo aiemmin hyväksyttyjä
tavoitteita.

 

– Tavoite on selvä: rakennetaan ihmisille koteja sinne,
missä niitä eniten kaivataan. Tarvitsemme kaikkien toimijoiden yhteistyötä,
mitä uusi sopimus osaltaan vahvistaa, sanoo kulttuuri- ja asuntoministeri Pia
Viitanen
, sd.

 

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko pitää hyvänä, että
valtio ja kunnat vahvistavat liikenteen ja maankäytön toimien yhteensopivuutta.

 

– Uusi sopimus antaa entistä paremmat mahdollisuudet fiksuun
liikennejärjestelmään ja kaupunkirakenteeseen kasvavalla pääkaupunkiseudulla,
Risikko sanoo.

 

Neuvotteluryhmän puheenjohtajana toimii rakennusneuvos Matti
Vatilo
ympäristöministeriöstä. Kuntien edustajat ovat apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä Helsingistä, teknisen toimen johtaja Olavi Louko Espoosta, apulaiskaupunginjohtaja Juha-Veikko Nikulainen Vantaalta sekä KUUMA-kuntia edustavat Keravan kaupunginjohtaja Petri Härkönen ja Hyvinkään vs. kaupunginjohtaja Jyrki Mattila. Ryhmän toimikausi on 4.8.–30.9.2014.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.