Suunnittelu jatkuu, rakentaminen edellyttää hintaraamiin sopivan suunnitelman löytymistä.

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana
äänestyksen jälkeen raitiotien suunnittelun jatkamisen selvällä äänten
enemmistöllä 48-18.

 

Raitiotiehankkeen kehitysvaihe alkaa välittömästi ja päättyy
vuoden 2016 aikana. Päätös siitä, siirrytäänkö rakentamisvaiheeseen tehdään
kaupunginvaltuustossa vuoden 2016 aikana.

 

Rakentamiseen siirtyminen edellyttää sitä, että nyt
alkavassa kehitysvaiheessa päästään sellaiseen toteutuskelpoiseen ratkaisuun,
jonka kustannukset eivät ylitä rakennuskustannusindeksiin sidottua 250
miljoonan euron hintaa (maanrakennuskustannusindeksi MAKU 137,0 (2005 = 100).
Indeksi kuvaa lokakuun 2013 hintatasoa) ilman kalustohankintaa. Edellytyksenä
on myös valtion osallistuminen kustannuksiin 30 prosentin osuudella.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *