Järjestelmä tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet tiedon hyödyntämiseen eri toimijoille.

Oulun seutu saa uuden, monipuolisesti satelliittipaikannusta
hyödyntävän joukkoliikenteen tietojärjestelmän, joka otetaan koekäyttöön
keväällä 2015.

 

Järjestelmän toimittajaksi valittiin Oulun kaupungin,
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Oulun seudun kuntien kilpailutuksessa Fara.
 Sopimus sisältää järjestelmän
toimittamisen ja vähintään kuuden vuoden tietojärjestelmäpalvelun. Sopimuksen
arvo on noin miljoona euroa.

 

Palvelu kattaa kaikki Oulun seudun noin 2 000 pysäkkiä ja
100 bussia. Järjestelmä perustuu satelliittipaikannukseen, langattomaan
tiedonsiirtoon sekä eri päätelaitteille skaalautuvaan ja osana Oulunliikenne.fi
-palvelua julkaistavaan tietopalveluun.

 

Lähtökohtana

toimivuus arjessa

 

Matkustajien omien päätelaitteiden lisäksi tietoja esitetään
41 näytöllä keskeisillä pysäkeillä ja tiedot voi myös esittää helposti julkisten
rakennusten infonäytöillä.

 

– Järjestelmä on määritelty puhtaalta pöydältä ja
tärkeimpänä seikkana on pidetty alusta saakka toimivuutta matkustajan arjessa
eri käyttötilanteissa, kertoo hankkeen projektipäällikkönä toimiva
liikenneinsinööri Jukka Talvi Oulun kaupungilta.

 

– Tärkeimmät kysymykset, joihin järjestelmän tulee vastata,
nousivat hyvin esiin joukkoliikennettä käsitelleessä valtuustoinfossa eräiden
kaupunginvaltuutettujen toimesta – matkustajat haluavat tietää milloin bussi
tulee ja missä se on tulossa, Talvi sanoo.

 

Nettipalvelu ja pysäkkitaulu ennakoivat linjalla olevien
bussien saapumisaikaa todelliseen sijaintiin perustuvana minuuttiarvioina.

 

Sijainti esitetään näkymänä, josta käy ilmi pysäkkiä kohti
tulossa olevien bussien todellinen sen hetkinen sijainti kartalla.

 

Kuljettaja puolestaan voi tablet-laitteella seurata
aikataulussa pysymistä sekä välittää häiriötietoja muutamalla klikkauksella.

 

Järjestelmän tieto

vapaasti hyödynnettävissä

 

Tietopalvelu integroidaan osaksi Oulunliikenne.fi-sivustoa,
josta matkustaja saa yhdellä klikkauksessa tietoonsa lähipysäkin seuraavat
lähdöt ja seuraavalla bussien todellisen sijainnin.

 

Oulunliikenne.fi-palvelusta löytyy myös helppokäyttöinen ja
sijaintiin kohdentuva reittiopas sekä matkan seuraamista palveleva
joukkoliikennenavigaattori. Tietopalvelu toimii tietokoneella, tabletilla ja
matkapuhelimella näytön kokoon skaalautuen ja käyttäjän sijaintiin kohdistuen.

 

Infojärjestelmän tuottamat tiedot jaetaan avoimien ja
standardien rajapintojen kautta sovelluskehittäjille, jotka voivat tehdä
esimerkiksi personoituja kännykkäsovelluksia tai liittää Oulun seudun tiedot
osaksi olemassa olevaa sovellusta.

 

Infojärjestelmä tuottaa toteumatietoa joukkoliikenteen
suunnittelijoille, jolloin esimerkiksi aikatauluja voidaan muokata todellisten
ajoaikojen perusteella.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *