Samalla valtuusto sinetöi Helsingin sataman yhtiöittämisen.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona
esityksen Helsingin Energia -liikelaitoksen yhtiöittämisestä. Päätös syntyi
äänin 13-5. Tyhjää äänesti 60 valtuutettua.

 

Päätöksen taustalla on viime syksynä voimaan tullut
kuntalain muutos, jonka mukaan kunnan on annettava pääsääntöisesti osakeyhtiön,
osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi tehtävät, joita se on
hoitanut kilpailutilanteessa markkinoilla. Lain siirtymäaika päättyy tämän
vuoden lopussa.

 

Valtuutettu Yrjö Hakasen, SKP, vastaehdotus yhtiöittämisen
hylkäämisestä ja siitä, että pyydetään uusi esitys, jossa helsinkiläisille
tuotettavat palvelut säilyvät kunnallisena liikelaitoksena ja vain muu toiminta
yhtiöitetään (kilpailemaan markkinoilla), ei saanut kannatusta ja se raukesi.

 

Helsingin Energia -liikelaitoksen pääliiketoiminta-alueet
ovat sähkön, kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen tuotanto ja myynti. Lisäksi
liikelaitos tuottaa kaupungin ulkovalaistuspalvelun.

 

Helsingin Energian liikevaihto vuonna 2013 oli 747 miljoonaa
euroa ja liikevoitto 202 miljoonaa euroa. Henkilöstöä Helsingin Energialla oli
viime vuonna vajaat 1 200.

 

Perustettavan Helsingin Energia Oy:n omaisuus on noin 1,8
miljardia euroa. Yhtiö toimii muodostettavan energiakonsernin emoyhtiönä.
Konsernin tytäryhtiöitä ovat sähköntuotantoyhtiö Oy Mankala Ab,
sähköverkkotoimintaa harjoittava Helen Sähköverkko Oy, mittaustoimintaa
harjoittava Mitox Oy sekä sähköurakointia harjoittava Suomen Energia-Urakointi
Oy.

 

Helsingin valtuusto päätti samassa kokouksessa myös
Helsingin sataman yhtiöittämisestä. Päätös syntyi äänin 70-4. Tyhjää äänesti 4.

 

Lisää aiheesta Helsingin Sanomissa:

 

HS: Poliitikot sinetöivät Helsingin Energian yhtiöittämisen

 

HS-analyysi: Karkaavatko energiaeurot helsinkiläisten käsistä?

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *