Tampereen kaupunki- ja taajama-alueella päällystetään tänä kesänä teitä enemmän kuin viime kesänä. Liiallinen säästäminen teiden kunnostuksessa kostautuu jossain vaiheessa.

Tampereen kaupunki- ja taajama-alueella päällystetään tänä kesänä teitä viime kesää enemmän, kertoo YLE Tampere. Vähäluminen talvi säästi merkittäviä summia lumenajosta, ja rahat käytetään nyt teiden parantamiseen. Teiden korjauksesta on säästetty Tampereella useana vuotena, mikä kuitenkin kostautuu myöhemmin.

– Pieni säästölinja heti ensimmäisenä tai toisena vuotena ei vielä näy. Mutta jos viisi, kuusi vuottakin mennään säästöliekillä, kyllä se jossain vaiheessa kostautuu ja koetaan, että kadut ovat oikeinkin huonossa kunnossa, sanoo rakennuttajainsinööri Petri Kantola Tampereen kaupungilta.

Pitkä tauko korjaustöissä ei todellisuudessa tuo säästöä.

– Periaatteessa sama määräraha tarvitaan sitten, kun oikaistaan tilanne totuttuun tasoon, sanoo Kantola.

Tänä kesänä Tampereen keskustan ja taajaman alueella teitä päällystetään uudelleen noin 35 kilometriä. Työt jatkuvat pitkälle syksyyn ja aina lumien tuloon saakka. Töitä tekee kesän ajan kaksi, kolme asfaltin levitysporukkaa.

YLE Tampereen uutinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *