Kunnanjohtaja uskoo suurinvestoinnin vauhdittavan myös Jyväskylän ja Äänekosken välistä moottoritiehanketta.

Ympäristöministeriö käynnistää pilottihankkeen
sujuvoittaakseen Metsä Fibren Äänekoskelle suunnitteleman biotuotetehtaan
lupamenettelyjä.

 

Hankkeen aikana havaitut hyvät lupakäytännöt kootaan yhteen,
ja niiden toivotaan leviävän laajasti toiminnanharjoittajien ja viranomaisten
toimintaan.

 

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre valmistelee
biotuotetehtaan rakentamista nykyisen sellutehtaan alueelle. Tehdas tuottaisi
sellun lisäksi bioenergiaa ja erilaisia biomateriaaleja. Tehtaan perustaminen
edellyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ja ympäristölupaa.

 

– Äänekosken biotuotetehdas on metsäteollisuuden historian
suurin investointi. Samalla otetaan käyttöön ekotehokkuuden kannalta parhaita
ratkaisuja hyödyntämällä kaikki prosessin sivuvirrat ekotuotteina ja
uusiutuvana energiana, ympäristöministeri Ville Niinistö sanoo
ympäristöministeriön tiedotteessa.

 

Pilottihankkeessa hyödynnetään luvanhakijan ja keskeisten
viranomaisten välistä ennakkoneuvottelua, mikä omalta osaltaan parantaa
hakemusasiakirjojen laatua ja niihin liittyvien selvitysten riittävyyttä.
Hankkeen lupaprosessista ja ympäristövaikutusten arvioinnista viestitään
suunnitelmallisesti niin, että viestintä kattaa hankkeen koko elinkaaren. Tämä
parantaa ja selkeyttää myös muiden asianosaisten tiedon saantia hankkeen aikana.

 

– Ympäristöhallinnolle pilotointi tarjoaa mahdollisuuden
kehittää elinkeinoelämän kanssa hyvää ympäristön laatua ja aikataulullisesti
tehokasta lupaprosessia. Kestävien investointien ja niiden tehokkaan
hallinnoinnin merkitys Suomen talouden uudistamisessa on suuri, Niinistö
toteaa.

 

Investoinnin laajuus
yllätti Äänekoskella

 

Metsä Groupin 1,1 miljardin euron investointisuunnitelma
yllätti Äänekosken kaupunginjohtajan Hannu Javanaisen, vaikka keskusteluja
jonkinlaisista investoinneista on käyty taajaan.

 

– Se merkitsee Äänekoskelle, Ääneseudulle ja Keski-Suomelle
valtavaa kasvusysäystä. Se vaikuttaa kaikkeen: pk-yrityksiin, kauppaan ja
muihin palveluihin, Javanainen kertoi Kuntalehdelle.

 

Javanainen uskoo, että investointi vauhdittaa myös
Jyväskylän ja Äänekosken välistä moottoritiehanketta.

 

– Jo tätä nykyä Äänekoskelle tulee noin 600 raskasta
ajoneuvoa vuorokaudessa. Uuden tehtaan käynnistymisen

myötä rekkakuormien määrä lähes kaksinkertaistuu.

 

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *