Tammikuussa häämöttänyt työpulauhka on väistymässä.

Porin teknisen toimen pelätty työpula ei näytä toteutuvan,
kertoo Yle Satakunta.

 

Tammikuussa näytti, että jopa 48 prosenttia talonrakennuksen
ja talotekniikan työvoimasta oli vailla tekemistä johtuen muun muassa
investointien merkittävästä vähenemisestä.

 

Tilanne sai Porin perussuomalaiset väläyttämään lomautuksia
keinona selvitä kaupungin talouskurimuksesta.

 

– Ongelman on aiheuttanut investointien vähentäminen
kahdeksalla miljoonalla eurolla edellisestä vuodesta. Nyt olemme löytäneet
töitä kiitettävästi ja viemme asian 15.4. teknisen lautakunnan käsittelyyn, Porin
Teknisen palvelukeskuksen johtaja Jukka Kotiniemi sanoo.

 

Uutinen Ylen verkkosivuilla

 

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *