Euroopan komissio suhtautuu myönteisesti eurooppalaisten julkisen alan ammattijärjestöjen tekemään ja viime syksynä komissiolle luovuttamaan kansalaisaloitteeseen ja vaatimukseen ”Vesi on perusoikeus”. Komissio vastasi aloitteeseen tiedonannolla 19.3.

Euroopan komissio tunnustaa sekä helmikuisessa kuulemistilaisuudessa että tiedonannossaan veden ja vesihuollon tärkeyden ja toteaa, että vesi ei ole kaupallinen tuote, vaan tärkeä julkinen hyödyke ja perusoikeus. Se lupaa sitoutua toimenpiteisiin tulevina kuukausina ja vuosina. Veden tunnustamista lakiin perustuvaksi perusoikeudeksi ei kuitenkaan luvata, vaikka myös Euroopan parlamentin jäsenet tätä laajasti helmikuun kuulemisessa vaativat.

– Päätökset veden ja vesihuollon järjestämisestä kuuluvat kansalliseen, alueelliseen ja paikalliseen päätöksentekoon, ja komissio tekee sen, minkä asiassa voi tehdä, perusteli komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič.
Komission tiedonannossa painotetaankin sitä, että vesipalvelujen sääntely on oltava yleisesti paikallisten viranomaisten vastuulla. Se on komission mukaan turvallisin tapa pitää vesi sisämarkkinasääntelyn ulkopuolella. Komissio myös sitoutuu tukemaan julkisen sektorin sisäisiä kumppanuuksia.
Vaikka Euroopan komissio ei aloitteen tekijöiden mielestä vastaa riittävällä tasolla heidän vaatimuksiinsa, tiedonanto sisältää monia myönteisiä toimenpiteitä, kuten EU:n laajuisen julkisen konsultaation nykyisen vesilainsäädännön toimivuudesta ja tarpeesta vahvistaa lainsäädäntöä. Kansalaisaloitteen saama tuki johti jo aikaisemmin siihen, että komissio jätti veden ja vesihuoltopalvelut käyttöoikeusdirektiivin ulkopuolelle.
Vesi on perusoikeus -aloite keräsi lähes 1,7 miljoonaa hyväksyttyä allekirjoitusta, joista Saksassa runsaat 1,2 miljoonaa. Suomessa allekirjoittajia oli lähes 15 000. Aloitteessa vaaditaan komissiota tunnustamaan lainsäädännössään vesi kansalaisten perusoikeudeksi ja turvaamaan kansalaisilleen oikeus puhtaaseen veteen ja laadukkaaseen vesihuoltoon. Aloitteen tekijät myös vaativat, että vesi ja vesihuolto eivät ole kauppatavaraa, vaan niiden tulee olla julkista palvelua.
Paavo Taipale
 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *