Rakennusvalvontaorganisaatioiden uudistus puhutti  Rakennustarkastuspäivillä Lahdessa 19.-21.3. Yhdenmukaista palvelua ja monipuolisempaa osaamista kaivataan, mutta yhteyttä kuntien muuhun toimintaan pidetään myös tärkeänä.

Rakennustarkastusyhdistys RTY:n puheenjohtaja Pekka Virkamäki kertoi yhdistyksen strategialinjauksista, joissa tavoitteeksi on asetettu maksurahoitteinen rakennusvalvonta liikelaitosmuodossa. Yksiköitä voisi koko maassa olla yhteensä noin 50.

– Hallituksen rakennepoliittisessa ohjelmassa marraskuussa esitetyt samansuuntaiset tavoitteet vuodelle 2017 tulivat meille iloisena yllätyksenä, Virkamäki sanoi.

Hän pitää tärkeänä, että valmistelu käynnistyy ripeästi, jotta aikataulussa pysytään.

Tilaisuudessa puhunut ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka sanoi, että virkamiesvalmisteluryhmä uudistusta varten on asetettu ja esimerkiksi näkemys uudistuksen laillisuuskysymyksistä pitäisi olla valmiina kuluvan vuoden elokuussa.

– Lakiesitys asiasta annettaisiin uudelle eduskunnalle syysistuntokauden alussa 2015.

Kuntaliiton johtava lakimies Ulla Hurmeranta kertoi liiton suhtautuvan varauksellisesti lakisääteiseen ylikunnalliseen yhteistyöhön. Ongelmana on kunnan eri tehtävien pirstoutuminen eri aluerajauksiin perustuviin yhteisiin sektorikohtaisiin organisaatioihin.

– Uudistuksen säästöt jäänevät 7-8 miljoonaa euroa rakennepoliittisessa ohjelmassa esitettyjä pienemmiksi. Mielestämme aika ei ole kypsä organisaatiosta päättämiselle, kun lainsäädäntökehys on avoinna. Kunnissa ei voi ryhtyä vielä suurempiin valmistelutoimiin, Hurmeranta sanoi.

– Kun lainsäädäntötyö käynnistyy, niin kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä. Nyt kannattaa vaikuttaa asiaan, ennen kuin ratkaisut tehdään, hän kannusti kuulijoita.

Hurmeranta sai näkemyksilleen tukea Rakennustarkastuspäivillä vierailleelta hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselta.

 
– On tärkeää selvittää maankäytön suunnittelun ja maapolitiikan sekä kuntatekniikan, mittaustoimen ja asuntotoimen suhde rakennusvalvontaan. Myös yhteistyösuhteet ely-keskuksiin, pelastuslaitoksiin ja ympäristöterveydenhuoltoon ovat tärkeitä.

Hän otti esille myös rakennusvalvonnan toimintatapojen muutosten merkityksen ja korosti sähköisten palvelujen kehittämistä.

 

– Kuntien omat tietojärjestelmät on saatava siihen kuntoon, että niitä kyetään hyödyntämään esimerkiksi ensi keväänä tuotantokäyttöön otettavassa valtakunnallisessa sähköisessä palveluväylässä, ministeri Virkkunen sanoi.

 
Paavo Taipale

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *