New York on tehnyt valinnan tulla vihreämmäksi ja viihtyisämmäksi. Kaupungin rannat halutaan kaupunkilaisten käyttöön. Strategian mukaan lähimpään viheralueeseen tulisi olla enintään kymmenen minuutin matka. Myös tunnettu Central Park on kunnostettu.

Central Park aivan New Yorkin ytimessä ei voi jäädä keneltäkään noteeraamatta. Se on ensimmäinen maisemoitu yleinen puisto USA:ssa. Yllättävää ehkä, että se valmistui niinkin myöhään kuin vuonna 1857. Puisto on noin kilometrin leveä ja neljä kilometriä pitkä. Se oli päässyt heikkoon kuntoon ja siitä oli tullut turvaton paikka, mutta 1980-luvulla käynnistyneiden uudistustöiden myötä puisto on nykyään viehättävä ja turvallinen.
Central Park on New Yorkin viidenneksi suurin puisto, mutta kävijämäärältään suosituin. Puisto on käynyt pieneksi, ja osittain suuret massatapahtumat on siirretty muihin puistoihin.
 
Uudet puistot yllättävät
Yksi eniten ihastusta herättävistä uusista puistoista on epäilemättä The High Line. Puisto sijoittuu vanhalle teollisuusradalle, yläilmoihin, runsaan kymmenen metrin korkeuteen. Se rakentuu vaiheittain, ensimmäinen osa valmistui vuonna 2009, toinen 2011 ja kolmas vuonna 2014.
Ehkä kaikkein merkittävin uusista puistohankkeista on kaupungin ranta-alueiden avaaminen käyttäjille. Vielä 15–20 vuotta sitten kaupunkilaiset eivät päässeet kantakaupungissa rannoille, nyt ne avataan pala palalta.
Suurin muutos on, että rannoille sijoittuvia laitureita on alettu muuttaa puistoiksi. Ensimmäiset laivalaiturit (Pier) rakennettiin vuosina 1999–2003. Rannan myötäisesti kulkee kevyenliikenteen väylä, osittain jo puistomaisemassa.
Näitä laituripuistoja rakentuu ympäri New Yorkia, vanhimmat kantakaupungin alueelle, mutta uusia sijoittuu muun muassa Brooklynin puolelle. Myös viereisen kaupungin (Jersey City) rannoilla on vastaavia laitureista puistoja -projekteja käynnissä.
Kaupungin nykyinen pormestari haluaa edistää kaupungin vihreyttämistä. Kaduilla näkyy yksinkertaisia esimerkkejä. Esimerkiksi katujen risteysalueilta on vallattu asfalttia vihertyviksi aukioiksi. Näistä on tullut hyvin suosittuja. Kaupunkiin on istutettu lisää puita, ja kaupunkilaiset ovat alkaneet viljellä lähiruokaa katoilla ja tyhjissä kortteleissa.
 
Lue lisää torstaina 13.3. ilmestyvästä Kuntatekniikka-lehdestä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *