Syttymispaikkaa ei olisi voitu havaita tavanomaisissa tarkastuksissa.

Kouvolan yhteiskoulun tulipalon paikkatutkinta on päättynyt.
Syttymissyyn selvittäminen tehtiin yhdessä Onnettomuustutkintakeskuksen,
poliisin ja vakuutusyhtiön tilaaman sähköpaloasiantuntijan kanssa.

 

Tutkinnan perusteella palo syttyi vikaantuneesta
sähkökaapelista liikuntasalin säilytystilassa olevan sähkökeskuksen takana.

 

Koululla tapahtumapäivänä olleet havaitsivat
liikuntasalissa, aulassa ja porraskäytävässä palavaan muoviin viittaavaa käryä,
jota koulun henkilökunta pyrki aamun aikana paikallistamaan. Hajun lähdettä ei
kuitenkaan silloin löytynyt.

 

Syttymispaikka oli sellainen, että viallista kaapelia ei
olisi tavanomaisissa tarkistuksissa voitu havaita. Samoin hajuhavainnon
jäljittäminen umpinaiseen tilaan oli rakenteita purkamatta ja sähkökeskusta
siirtämättä mahdotonta.

 

Kaapeli on todennäköisesti asennettu 1980-luvulla, jolloin
myös vaurioituminen on voinut saada alkunsa.

 

Kaapeleiden eristeiden sytyttyä palamaan palo levisi muun
muassa ilmanvaihtokanavan puurakenteiseen koteloon, eteni ikkunaverhoihin ja
edelleen liikuntasalin seiniin ja koko rakennuksen kattoon.

 

Tutkinnassa ei ole havaittu viitteitä ilmanvaihtokoneiden,
kemikaalien tai tahallisen toiminnan osuudesta palon syttymiseen. Poliisi ei
enää suorita asiassa tutkintaa, koska laiminlyöntejä ei epäillä.

 

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinnassa tullaan antamaan
suosituksia koulujen turvallisuuden parantamiseksi. Tutkinta valmistuu vuoden
2014 loppuun mennessä.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *