Neuvottelukunta luo lähiöpolitiikkaa ja tukee syrjäytymisen ehkäisyä.

Lähiöiden kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi perustetaan korkean tason neuvottelukunta, kertoi asuntoministeri Pia Viitanen, sd., Asuntomarkkinat 2014 -seminaarissa Helsingissä torstaina.

– Vaikka kunnat ovat lähiöiden kehittämisessä avainroolissa, haluan varmistaa, että ministeriötasolta löytyy työlle riittävä tuki. Siksi ensi viikolla asetetaan lähiöneuvottelukunta vahvistamaan ministeriöiden keskinäistä sekä valtionhallinnon ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä.

Neuvottelukuntaan kutsutaan ministereitä, joiden tehtävät liittyvät lähiöiden kehittämiseen, sekä avainasemassa olevia sidosryhmiä, kuten ARA ja Kuntaliitto. Asuntoministeri Viitanen toimii itse neuvottelukunnan puheenjohtajana.

Neuvottelukunnan päämääränä on luoda nykyistä paremmat edellytykset pitkäjänteiseen ja vaikuttavaan lähiöpolitiikkaan. Neuvottelukunnan työ tukee myös hallituksen tavoitetta syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisemisestä.

– Ennaltaehkäisevällä toiminnalla voidaan saada aikaan merkittäviä säästöjä. Nyt kun moni lähiö on tulossa peruskorjausikään, on tuhannen taalan paikka kehittää samalla koko aluetta, Viitanen summasi.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *