Kaupan arvioidaan toteutuvan vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Keva on osana kansainvälistä konsortiota allekirjoittanut sopimuksen Fortumin sähkönsiirtoliiketoiminnan hankinnasta. Suomi Power Networks Oy -konsortion muut jäsenet ovat LähiTapiola Eläkeyhtiö, First State Investments ja Borealis Infrastructure. Kevasta tulee sähkönsiirtoliiketoiminnan omistaja 12,5 prosentin osuudella.
 
– Tämä sijoitus sopii pitkäjänteiselle eläkesijoittajalle erinomaisesti. Fortumin sähkönsiirtoliiketoiminta on laadukasta ja sen toimintaa ohjaava sääntelykehikko on vakaa ja läpinäkyvä. Kevan kannalta kyse on merkittävästä sijoituksesta kotimaiseen strategisesti tärkeään infrastruktuuriin. Sijoitus tarjoaa tasaisen, ennustettavan ja inflaatiosuojatun kassavirran, sanoo sijoitusjohtaja Ari Huotari.
 
Fortumin sähkönsiirtoverkko on maan suurin noin 20 prosentin markkinaosuudella. Kohteen arvo on noin 2,5 miljardia euroa.
 
– Pitkäjänteisinä ja vakaina omistajina aiomme investoida ja kehittää sähkönsiirtoverkkoa edelleen. Yhtiö pyrkii tuottamaan luotettavat palvelut ja huoltovarmuuden, joita asiakkaat ja viranomaiset yhtiöltä odottavat, Huotari sanoo.
 
Kauppa vaatii viranomaisten hyväksynnän ja yrityskaupan arvioidaan toteutuvan vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *