Helsingin Energia hankkii pelletin käsittelyjärjestelmän. Se rakennetaan ensin Salmisaaren voimalaitokselle ja myöhemmin Hanasaareen.

Salmisaaren voimalaitosalueella Helsingissä käynnistetään rakennustyöt pelletin polton aloittamiseksi.

Alueelle rakennetaan muun muassa kaksi 1000-kuutioista siiloa. Siilot ja kuljettimet tullaan rakentamaan keskelle voimalaitosaluetta niin, että ne sulautuvat alueen arkkitehtuuriin.

Siilojen lisäksi keväällä toimitetaan paikalle muu tarvittava pelletin käsittelyjärjestelmä. Siihen kuuluvat mm. vastaanottorakennus ja kuljettimet.

Tehtävien muutostöiden avulla Salmisaaren voimalaitoksella pystytään vuoden 2014 lopulla aloittamaan pellettien poltto kivihiilen rinnalla 5–7 prosentin osuudella.

Samankaltainen järjestelmä rakennetaan myöhemmin myös Hanasaaren voimalaitokselle. Pelletin jatkuvan rinnakkaispolton alettua molemmille voimalaitoksille tulee kulkemaan keskimäärin 5–7 pellettirekkaa päivässä.

Pellettien käytön lisääminen Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitoksissa on osa Helsingin Energian kehitysohjelmaa kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.

Vuonna 2015 kaupunginvaltuusto päättää, nostetaanko osuutta 40:een prosenttiin vai rakennetaanko Vuosaareen uusi voimalaitos, joka käyttäisi polttoaineenaan pääasiassa haketta.

Biopolttoaineiden käyttöä energiantuotannossa halutaan lisätä, jotta pystytään vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä viidenneksellä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuutta Helsingin Energian energianhankinnasta 20 prosenttiin.

Hanasaaren voimalaitoksella on vuosina 2012-2013 tehty pellettien polttokokeita. Kokeita jatketaan eri pellettilaaduilla keväällä 2014.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *