Tuottajien on järjestettävä kuluttajapakkausten keräysverkosto vuoden 2016 alusta lähtien.

Valtioneuvosto on hyväksynyt hallituksen esityksen laiksi jätelain muuttamisesta. Esityksen mukaan pakkaajille annetaan lisäaikaa 1.5.2015 saakka toteuttaa pakkausten laajennettu tuottajavastuu, mitä nykyinen jätelaki edellyttää toteutettavaksi vuotta aiemmin.

Lisäksi tuottajien velvollisuus järjestää käytöstä poistettujen pakkausten keräyspaikat siirretään alkamaan 1.1.2016, joten tuottajat, kunnat ja muut toimijat saavat 1—1,5 vuotta lisää aikaa kehittää toimintaansa vastaamaan lainsäädännön vaatimuksia. Tämä merkitsee erityisesti sitä, että tuottajien on järjestettävä kuluttajapakkausten keräysverkosto kotitalouksia varten viimeistään vuoden 2016 alusta lähtien.

Nykyisen jätelain mukaan pakkaajien ja pakattujen tuotteiden maahantuojien on järjestettävä käytöstä poistettujen pakkausten jätehuolto sekä vastattava siitä aiheutuvista kustannuksista 1.5.2014 alkaen.

Tuottajien mukaan niillä ei ole edellytyksiä rakentaa pakkausjätteen vastaanottopaikkoja tässä aikataulussa.

Myös tuottajien velvollisuuksista tarkemmin säätävän pakkausasetuksen valmistelu on viivästynyt. Asetuksella aiotaan säätää muun muassa pakkausjätteen vastaanottopaikkojen määrästä ja pakkausmateriaalien kierrätysasteesta.

Kuntaliitto on pitänyt nykyistä keräysjärjestelmää toimivana ja kattavana ja ilmaissut huolensa lasi-, metalli-, paperi- ja kartonkijätteen keräyspisteiden verkon supistumisesta.

– Pakkausjätteen tuottajavastuun myöhentäminen alkamaan vasta vuoden 2016 alusta on tarpeeton, kun tuottajien velvollisuudet voidaan täyttää aiemmin päätetyn mukaisesti ensi toukokuun alusta käyttämällä toiminnassa olevaa, pääosin kuntien perustamaa keräysjärjestelmää, Kuntaliiton yhdyskuntatekniikan päällikkö Kirsi Rontu sanoi aiemmin syksyllä Kuntatekniikka-lehdessä (6/2103).

Samassa lehdessä Jätelaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Markku Salo ihmetteli tilannetta, jossa jätelain pakkausjätteen keräykseen toimittamisen ”vaivattomuuden edellytys romutetaan asetuksella.

Kunnat ja JLY haluaisivat tuottajayhteisöt maksamaan jo toimivan kuntien keräysverkoston ylläpidosta, koska se huomattavasti kattavampi ja palvelee asukkaita selvästi paremmin kuin laissa kaavailtu paljon harvempi jätteentuottajien ylläpitämäksi kaavailtu keräyspisteverkosto.

– Tuottajayhteisö ei pysty hoitamaan pisteitään ilman kustannuksia. Lain velvoite on kuitenkin selkeä. Esillä ollut ympäristöministeriön ehdotus on voimassaolevan jätelain valossa kestämätön, Salo arvioi Kuntatekniikassa 6/2013.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *