Suomalais-venäläinen yhteistyö onnistui hyvin kirjaston kunnostuksessa.

Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin kirjaston restaurointi on saatu päätökseen. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneen modernin arkkitehtuurin merkkiteoksen peruskorjaus aloitettiin jo vuonna 1991. Kirjasto avattiin juhlallisuuksin lauantaina 23. marraskuuta.

– Viipurin kirjaston kilpailu- ja suunnitteluhistoria liittyy keskeisesti Alvar Aallon siirtymiseen klassismista funktionalismiin. Viipurin kirjastokilpailun yhteydessä kehitetyt ideat säilyivät keskeisinä Aallon toimistossa koko sen toiminnan ajan, sanoo Alvar Aalto -säätiön ja -museon johtaja Tommi Lindh.

Vuonna 1935 valmistunut Viipurin kirjasto oli yksi niistä rakennuksista, jotka tekivät Alvar Aallosta tunnetun maailmalla.

Sotien jälkeen rakennus pääsi huonoon kuntoon ja 1990-luvun alussa Viipurin kaupunki pyysi Aallon arkkitehtitoimistolta apua kirjaston korjausten suunnitteluun.

Arkkitehti Elissa Aalto perusti tuolloin ympäristöministeriön avustuksella entistämistyöryhmän, josta kehittyi nykyinen restaurointiyhdistys. Alussa taloudellisista syistä johtuen hitaasti edennyttä peruskorjausta vauhditti joulukuussa 2010 Venäjän hallitukselta saatu lisärahoitus.  

Valtioiden rajat ylittävän restaurointihankkeen tavoitteena on ollut herättää henkiin rakennuksen alkuperäinen arkkitehtoninen arvo. Kirjaston lainaus-, luento- ja lukusalit on entistetty originaaliin loistoon. Tekniset järjestelmät on puolestaan uusittu tätä päivää vastaaviksi.

– Viipurin kirjastoa voidaan pitää esimerkillisenä korjaushankkeena ja mielenkiintoisena oppimisprosessina. Kirjaston kunnostuksesta vastasi arvokiinteistöjen entistämiseen erikoistunut pietarilainen rakennusyhtiö. Yhteistyö heidän kanssaan on sujunut hienosti ja restauroinnissa on kiinnitetty huomiota pienimpiinkin yksityiskohtiin, kertoo restaurointiyhdistyksen pääsihteeri Maija Kairamo.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *