Vantaan karttapalvelu toimii nyt myös älypuhelimilla ja kertoo mm. rakennuskiellot ja vireillä olevat asemakaavat.

Vantaan kaupungin vuodesta 2004 ylläpitämä karttapalvelu on uudistunut. Sisällöltään Suomen laajin kartta- ja paikkatietopalvelu on nyt responsiivinen eli se toimii perinteisten päätelaitteiden lisäksi myös tableteilla  ja älykännyköillä.
 
Kartta- ja paikkatietopalvelusta löytyy Vantaan alueen osoite- ja kaupunkikarttojen lisäksi ajan tasalla olevien asemakaavojen yhdistelmä, yleiskaava sekä korkeusmalli- ja maalajikartta.

Palvelusta löytyy myös ortoilmakuvasarjoja Vantaan alueesta 1950-luvulta lähtien sekä viistoilmakuvasarjoja 1996:sta lähtien. Kesällä 2013 otetut ortoilmakuvat listätään palveluun pian.
 
– Palvelusta löytyvät ajantasaisimmat Vantaan alueen kartat, joissa on kaikki viralliset ja voimassaolevat osoitteet. Esimerkiksi navigaattorit tai älypuhelimet eivät käytä näitä karttoja ja siksi niistä ei usein löydy uusimpia osoitteita, paikkatietoesimies Marko Oikarinen kaupungin mittausosastolta toteaa.
 
Karttapalvelun karttoja voi ja usein kannattaakin katsella päällekkäin. Päällekkäin olevia karttoja voi himmentää vuorotellen ja karttakohdetta voi siirtää kursorilla raahaamalla.
 
– Kartoilta voi hakea osoitteita, paikannimiä,  julkisia palveluita, kiinteistöjä sekä niiden sijaintia kirjoittamalla hakukenttään nimen tai sen osan. Esimerkiksi asunnon ostoa Vantaalta suunnitteleva voi asunnon osoitteen perusteella katsoa lähipalvelut, kuten koulut, päiväkodit ja terveysasemat, toteaa kaupungingeodeetti Pekka Tervonen.
 
Karttapalvelu kertoo myös tulevaisuudesta. Sieltä löytyvät esimerkiksi haetut ja myönnetyt rakennusluvat sekä rakennuskiellot. Vireillä olevat asemakaavat kertovat tulevista rakennushankkeista.
 
Palvelusta löytyy myös monelle hiihtoa harrastavalle tärkeä, lähes ajantasainen tieto Vantaan hiihtolatujen kunnosta, sillä latujen kunnostajat päivittävät  kännyköillään tiedot järjestelmään.
 
Uudistunut palvelu perustuu noin vuosi sitten käyttöön otettuun uuteen koordinaatistoon ja korkeusjärjestelmään. Uuden käyttöliittymän myötä myös hakutavat ja palvelun ulkoasu uudistuivat.

Linkki: Vantaan karttapalvelu

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *