Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut julkisesti rahoitettujen henkilökuljetusten uudistamista valmistelevan ohjausryhmän.

Henkilökuljetusten uudistamisen valmistelu aloitetaan yhteistyössä useiden ministeriöiden kanssa. Hankkeessa selvitetään, miten henkilöliikennepalvelut, kuten Kelan korvaamat kuljetukset ja avoin joukkoliikenne, voidaan suunnitella, hankkia ja toteuttaa uudella tavalla.

Nykyisellään valtion ja kuntien toimialat sekä Kela käyttävät vuodessa noin miljardi euroa julkisesti hankittuihin tai korvattuihin henkilökuljetuksiin, kuten koulukyyteihin, Kela-korvattuihin takseihin ja sosiaalitoimen matkoihin. Kuljetusten kustannukset ovat kasvaneet jatkuvasti.

Uudistuksen toteutuksesta, ohjauksesta ja valvonnasta vastaa ohjausryhmä, jonka tarkoituksena on muun muassa käynnistää kokeiluja 1-3 alueella ja valvoa niiden toteutumista.

Ohjausryhmässä on jäseniä sosiaali- ja terveysministeriöstä, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, valtionvarainministeriöstä, Kansaneläkelaitoksesta, Suomen Kuntaliitosta, Opetushallituksesta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Puheenjohtaja on ylijohtaja Minna Kivimäki liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *