Kahden suunnittelijan välinen väärinkäsitys johti rakenteen vahvuuden alimitoitukseen. Puutteita oli myös muun muassa hitsauksessa ja jatkuvan sortumisen estämisessä.

Helmikuussa Laukaassa 10-vuotiaan tytön kuolemaan johtaneen maneesionnettomuuden tutkinta on paljastanut runsaasti puutteita niin maneesirakennuksen suunnittelussa kuin rakentamisessa.

Maneesin katto romahti kesken ratsastustunnin. Lapsen kuoleman lisäksi romahdus aiheutti neljän henkilön loukkaantumisen.

Onnettomuuden tutkinnan alkuvaiheessa selvisi, että sortuma tapahtui hallin pääkannattajina olleiden teräskehien pettämisen vuoksi. Lumikuorma katolla oli selvästi pienempi kuin mitä kelvollisen katon tulisi kestää.

Tutkimustulokset osoittivat runsaasti puutteita

Tutkinnassa on selvitetty teräskehien suunnittelun ja hitsaustyön onnistumista sekä materiaalien asianmukaisuutta.

Rakennesuunnittelu jakautui kahdelle suunnittelijalle, joiden kesken syntyi väärinkäsitystä kuormalaskennassa. Virhe johti merkittävään alimitoitukseen, eli suunniteltu rakenne oli merkittävästi normeissa vaadittua heikompi.

Hitsausliitoksissa oli puutteita, kuten liian pienet hitsimitat, puutteelliset railomuodot sekä hitsien huokoisuus.

Kehärakenteet olivat geometrialtaan sellaisia, että mahdollisuudet joidenkin liitosten kunnolliseen hitsaamiseen olivat vähäiset.

Rakenteen jatkuvaa sortumista ei ollut estetty eli teräskehän pettäminen johti aina seuraavan kehän pettämiseen. Rungon useat kriittiset liitokset ja pitkät kehävälit mahdollistivat nopean sortuman.

Rakennus oli toteutettu puutteellisilla suunnitelmilla ja osin jopa ilman suunnitelmia. Perustussuunnitelmia sekä konepajatyön suunnitelmia ei ollut tehty. Rakennus ja rakenteet oli toteutettu ilman yksityiskohtaisia suunnitelmia.

Rakenteissa käytetyt materiaalit olivat suunnitelmien mukaisia, toisin sanoen materiaalien lujuusluokat vastasivat suunnitelmissa ja materiaalitiedoissa esitettyjä.

Koko prosessissa parannettavaa

Mainitut ongelmat viestivät siitä, että suunnittelussa, työn toteutuksessa, valvonnassa ja kokonaisuuden hallinnassa, eli rakennusprosessissa kokonaisuudessaan, on ollut merkittäviä puutteita.

Tutkintaryhmä jatkaa tapauksen analysointia ja tutkintaselostuksen laatimista. Selostus valmistuu vuoden 2013 lopussa.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *