Asukkaita osallistumiseen kannustava Harava on hyödyksi erityisesti maankäytön suunnittelussa.

Keväällä Tampereella testattavana ollut Harava-palvelu on valmistunut. Harava on karttapohjainen ideointi- ja palautekanava, joka helpottaa asukkaiden näkemysten huomiointia lähiympäristön kehittämisessä.

Kyselyitä voivat tehdä esimerkiksi kunnat, maakuntaliitot, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, yritykset, yhdistykset ja yliopistot. Vastaajat merkitsevät mielipiteensä suoraan sähköiselle kartalle, mikä helpottaa sekä palautteen antamista että sen käsittelyä. Kyselyiden lisäksi Harava mahdollistaa ammattimaisen inventoinnin sekä kysy-vastaa-osion ylläpidon.

Haravan viimeistelyssä on hyödynnetty jo saatuja käyttäjäkokemuksia. Uudet käyttäjät voivat esimerkiksi hyödyntää valmiiksi laadittuja kyselypohjia.

– Harava-kyselyillä on selvitetty jo esimerkiksi asukkaiden mielipiteitä kaavoitustyön tueksi, liikenteen vaaranpaikkoja ja lepakoiden talvehtimispaikkoja, kertoo projektipäällikkö Kaarina Vartiainen Suomen ympäristökeskuksesta.

Harava on osa ympäristöministeriön hanketta, jossa tuotetaan asumiseen ja rakennettuun ympäristöön liittyviä sähköisiä asiointi- ja tietopalveluita. Palvelut helpottavat muun muassa erilaisten lupien ja tukien hakemista sekä tiedon hankintaa ja analysointia.

Asumisen ja Rakentamisen ePalvelut -hanke on osa valtiovarainministeriön vuonna 2009 käynnistämää sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe). Haravan toteutuksen koordinoinnista vastaa Suomen ympäristökeskuksen rakennetun ympäristön yksikkö. Palvelun on toteuttanut Dimenteq Oy.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *