Kaupallinen kävelykatu löytyy jo 34 kaupungista.

Kävelykatuselvityksen 2013 mukaan Suomessa kaupallinen kävelykatu on jo 34 kaupungissa. Yli 40 000 asukkaan kaupungeista lähes kaikissa on kävelykatu. Kävelykatujen yhteenlaskettu pituus Suomessa on noin 13,4 kilometriä.

Kävelykatuja rakennettiin voimallisesti 2000-luvulla, jonka jälkeen monissa kaupungeissa on vielä laajennettu vanhaa kävelykatua. Kävelykatuverkostoa täydentävät usein myös erilaiset aukiot ja kauppakäytävät, jolloin voidaan puhua kokonaisuutena kävelykeskustasta tai jopa kävelykaupungista.

Metrimääräisesti eniten kävelykatuja on Helsingissä (1 950 metriä) ja Espoossa (1 500 metriä). Asukaslukuun suhteutettuna kävelykatuja on kuitenkin eniten pienissä kaupungeissa kuten Pietarsaaressa. Vanhin kävelykatu on Tammisaaressa (1966), uusin avattiin Kemissä (2011).

Kaupallisella kävelykadulla tarkoitetaan katua, jonka varrella on keskustalle tyypillisiä erikoisliikkeitä ja palveluita. Vain osa kävelykaduista on varustettu virallisella kävelykatumerkillä. Kävelykadut toteutetaan yleensä laadukkailla kalusteilla ja korkealuokkaisilla pintamateriaaleilla.

Kävelykatujen toiminnallinen ja kaupallinen hallinnointi on monissa kaupungeissa annettu keskustayhdistyksen tehtäväksi. Kauppiaiden ja kiinteistönomistajien ja kaupungin perustamia keskustayhdistyksiä on Suomessa noin 30 kaupungissa.

Tieliikennelaissa kävelykadulla tarkoitetaan jalankulku- ja polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkein sellaiseksi kaduksi osoitettua tietä. Huoltoajo ei kävelykadulla ole mahdollista, ellei sitä ole liikennemerkein sallittu.

Linkki: Valtakunnallinen kävelykatuselvitys 2013

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *