Kuopion tori heräsi jälleen eloon, kun uudistunut kauppahalli avasi ovensa perjantaina 10.5. Torin pysäköintilaitoksen laajennusosa otettiin samalla käyttöön. Valituskierteen jälkeen puretun kalahallin korvaa rakenteilla oleva paviljonkirakennus.

Kuopion torin alla laajentunut pysäköintilaitos tuli tarpeeseen. Vuonna 1991 avattu 700-autopaikkaisen torinaluspysäköinnin käyttöaste on ollut korkea. Asiakkailtakin on saatu palautetta, etteivät ruuhka-aikoina pysäköintipaikat ole kaikille riittäneet. Tämä ja keskustan kehittäminen laajemmin olivat sysäys pysäköintilaitoksen laajennushankkeelle.
 
Näin laajan ja kalliin hankkeen käynnistäminen ei ole koskaan kaupungeille yksinkertaista. Ei myöskään Kuopiossa. Pitkän valmistelu- ja suunnitteluvaiheen jälkeen rakentaminen pääsi alkamaan 1.5.2010.
 
Hanketta valmisteltiin yhteistyössä kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen kanssa. Silti valituksilta ei vältytty. Kauppahallin yhteyteen rakennetun kalahallin korvaavasta paviljongin rakennusluvasta valitettiin, joten kalahalli tuettiin teräsristikoiden päälle. Rakennustöitä jatkettiin huomioiden kaksi reunaehtoa: kalahallin säilyttävä ja uudisrakennuksen mahdollistava. Päätös rakennusluvasta tuli, kalahalli purettiin helmikuussa 2012 ja rakennustöitä päästiin esteettä jatkamaan. 
 
Pysäköintilaitos osa laajempaa keskustan kehittämishanketta
 
Kuopion torin seutu tulee muuttumaan paljon. Toria rajaavista kaduista Tulliportinkatu ja Haapaniemenkatu rauhoitetaan joukkoliikenteelle sekä Puijonkatu ja Kauppakatu rakennetaan kävelykaduiksi. Kauppahallin päätyihin palautuvat Kuopiolle ominaiset ja rakkaat Siskotyttö- ja Veljmies -patsaat. Hallin ympäristöön rakennetaan viihtyvyyttä lisääviä istutusaltaita monipuolisine kasveineen.
 
K1-tason jatkeeksi maan alle rakennetaan kauppakeskus, jonne tulee uutta liiketilaa 1700 m2. Pysäköintilaitos, kauppakäytävä ja yhteydet keskustan liikkeisiin muodostavat maanalaisen verkoston, jollaisiin on totuttu vain suurkaupungeissa.
 
Pysäköintilaitos on yksi Suomen suurimpia. Autopaikkoja tulee olemaan yhteensä 1280 kpl kolmessa tasossa. Uudet ajorampit, jotka suuntautuvat torilta etelään, parantavat toripysäköintiä ja keskustan saavutettavuutta huomattavasti.
 
Toripysäköinnin vanhan osan saneeraus alkaa nyt laajennusosan valmistuttua. Uudistettu toripysäköinti on koko laajuudessaan käytössä heinäkuussa 2013.
 
Maksujärjestelmä uudistetaan ja laitokseen tulee rekisterintunnistusjärjestelmä. Pysäköinnin opastusta katuverkolla parannetaan ajantasaisella pysäköinnin opastuksella. Kuopion keskustan katuverkolla on yksisuuntaisia katuja muutettu kaksisuuntaisiksi vaiheittain syksystä 2009. Viimeiset kaksisuuntaistettavat osuudet otetaan käyttöön kesällä 2013.
 
Avokaivantona tehty laajennushanke on vaikuttanut huomattavasti keskustassa asioivien liikkumiseen ja keskustan yrityksiin. Paikallisliikenteen bussit ovat rakennustöiden ajan käyttäneet väliaikaisia reittejä. Taksien ja palveluliikenteen pysäkkien paikkaa on jouduttu siirtämään. Jalankulkureittejä on muutettu jatkuvasti töiden edetessä.
 
Kuopioon alatorin rakentamisen aikana on avattu Ikea ja sen yhteyteen Matkus Shopping Center -ostoskeskus. Nämä tuovat mahdollisuuksia myös uusiutuvaan Kuopion keskustaan.
 
Keskustan kiinteistöt ovat tehneet omia parannustoimiaan. Merkittävimpiä näistä on elokuvakeskus IsoCee vain korttelin päässä uusiutuvalta torilta.
 
Tori ja sen ympäristö on käyttökunnossa kesällä 2013. Rakentaminen ja perusparannusten toteuttaminen jatkuvat Kuopion keskustassa kesään 2014. Pysäköintilaitoksen valmistumisen myötä keskustan vetovoimaisuus paranee ja monipuolisten palveluiden tarjonta kasvaa merkittävästi.
 
Hanna Väätäinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *