Joukkoliikenteen tukeminen vähentäisi kalliiden erilliskuljetusten lisääntymistä.

Joukkoliikenteen määrärahoja pitäisi korottaa haja-asutusalueilla, katsoo liikenne- ja viestintäministeriön asettama selvitysmies.


Selvitysmies Juhani Paajanen arvioi, että seuraavalle kolmelle vuodelle tarvittaisiin 10 miljoonan euron korotus. Korotus tarvitaan peruspalvelutason turvaamiseksi ja koulutoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen kuljetuskustannusten kasvun estämiseksi.


Selvitysmiehen mukaan joukkoliikennettä on tuettava, koska muuten kalliit erilliskuljetukset lisääntyvät ja kustannukset kasvavat. Erityisesti vammaispalvelulain mukaisten matkojen ja Kelan korvaamien, sairausvakuutuslain nojalla maksettujen matkojen määrän on arvioitu kasvavan hallitsemattomasti, ellei muutoksia tehdä.


Myös tarpeettomista taksien ja linja-autojen sääntelyä koskevista eroista pitäisi selvitysmiehen mielestä luopua, koska ne haittaavat liikenteen suunnittelua ja uusien palvelujen kehittämistä. Usealle ministeriölle jakautuvat henkilöliikennerahat pitäisi keskittää liikenne- ja viestintäministeriöön.


Raportti luovutettiin liikenneministeri Merja Kyllöselle (vas.) tänään.

(STT)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *