Kaupungin johto perustelee pätevyyttä muistiossa, joka luovutettiin kansanedustajille maanantaina.

Oulun kaupungin johto luovutti maanantaina kansanedustajille muistion, jossa perusteltiin Oulun pätevyyttä tulevan Luonnonvarakeskuksen päätoimipaikaksi.

Luonnonvarakeskuksen on tarkoitus olla tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka kehittää ratkaisuja uusiutuvien luonnonvarojen hoitoa, käyttöä, niihin perustuvia tuotteita, palveluja ja aineettomia arvoja koskeviin haasteisiin ja kysymyksiin.

Toiminnan luonteen perusteella päätoimipaikan on sijaittava paikkakunnalla, jossa on merkittävää alaan liittyvää tutkimusta, koulutusta, hallintoa ja yritystoimintaa ja jossa on tällä hetkellä MTT:n, Metlan tai RKTL:n toimintaa.

Näiden kriteerien perusteella Luonnonvarakeskuksen päätoimipaikkaa koskevan selvityksen kohteeksi otettaisiin toimialaan läheisimmin liittyvät yliopistokeskukset. Yhtenä vaihtoehtona Luonnonvarakeskuksen päätoimipaikaksi on esitetty Oulua.

Oulun kaupungin mukaan Oulu olisi sopiva vaihtoehto Luonnonvarakeskuksen päätoimipaikaksi muun muassa koska kaupunki on tutkimusyhteistyössä valtakunnallinen pioneeri, koska Oulun Ympäristötalo on Suomen ainoa paikka jossa MTT, Metla ja RKTL ovat samoissa tiloissa ja koska tutkimusyhteistyö monitieteisen yliopiston, tutkimuslaitosten ja yritysten välillä on tiivistä.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama projektiryhmä on valmistellut esityksen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT), Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) sekä Riista ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) yhdistämiseksi Luonnonvarakeskukseksi.

Projektiryhmän esitys uuden tutkimuslaitoksen perustamissuunnitelmaksi valmistui 9.1.2013.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen käynnisti uuden Luonnonvarakeskuksen perustamishankkeen 17.1.2013. Tavoitteena on, että Luonnonvarakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2015. Luonnonvarakeskuksen johtamisorganisaation eli päätoimipaikan sijoittamisselvitys laaditaan maaliskuussa 2013.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.