Petäjävesi onnistui tavoitteessaan nostaa kunnan asukaslukua.

Petäjävedellä ja Kangasniemellä järjestettyjen Omakotitalonäyttelyiden rakentamisvaikutukset näyttelyalueilla ja jatkomarkkinointialueilla ovat vuoden 2012 päättyessä yhteisarvoltaan arviolta yli 25 miljoonaa euroa.

Tähän mennessä tehtyjen varausten toteutuessa rakentamisen kokonaisvolyymi kasvaa yli 30 miljoonaan euroon. Arvio perustuu toteutuneisiin tonttien myynti- ja varauslukuihin. Omakotitalon hintalukuna on käytetty vuoden 2008 uuden omakotitalojen keskihintaa. Summa sisältää myös kuntien infrastruktuuriin tehdyt investoinnit.

Suomen ensimmäisen Omakotitalonäyttely järjestettiin Petäjävedellä vuonna 2009. Kangasniemi järjesti näyttelyn 2011.

Näyttelyn vilkastuttama tonttikysyntä sai Petäjäveden nopeuttamaan jatkomarkkinointialueen rakentamista, ja uuden alueen kaavoituksesta on tehty päätös. Petäjäveden kunnan strategiana oli nostaa kunnan asukasluku 4100 asukkaaseen.

– Tämä tavoite on kirkkaasti saavutettu, ja Omakotitalonäyttelyn rooli tavoitteen saavuttamisessa on ollut keskeinen. Nopeutunut tonttimyynti, vilkastunut rakennustoiminta, ostovoiman lisääntyminen sekä infrastruktuurin tehostunut käyttö tuovat näyttelyyn sijoitetun panoksen moninkertaisesti takaisin, kertoo kunnanjohtaja Teppo Sirniö. 

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *