Virheet aiheuttavat runsaasti keskeytyksiä pääkaupunkiseudun työmailla.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY julkaisee tonttijohtojen liitostöiden asiakasohjeen, joka listaa selkeällä tavalla kiinteistön vesi- ja viemäriliitostöihin tarvittavat luvat ja käytännöt sekä opastaa turvallisen kaivannon tekemiseen.

Ohjeen avulla HSY pyrkii puuttumaan usein pääkaupunkiseudun tonttijohtotyömailla nähtyyn ongelmaan, työmaan keskeyttämiseen esimerkiksi vaarallisen kaivannon, jäätymisvaarassa olevan vesijohdon tai urakoitsijan omatoimisesti tekemän virheellisen asennuksen takia.

HSY liittää vuosittain yli tuhat uutta kiinteistöä vesijohtoverkkoonsa, ja uusintaliittymiä tehdään noin 300 kiinteistöjen vesijohtosaneerausten myötä. Tonttijohtojen liitostöiden kaivulupien hankkiminen sekä kaivutöiden teettäminen ovat kiinteistön omistajan tai rakennuttajan vastuulla. HSY:n vastuulla on itse tonttiliitosten tekeminen runkovesijohtoihin.

– Vaarallisesti tai virheellisesti tehtyjen kaivutöiden aiheuttamat työmaiden keskeytykset aiheuttavat harmia monelle. Asiakkaiden rakennusaikataulut venyvät ja lisätyöt aiheuttavat kustannuksia. Lähialueen asukkaat kärsivät aiheettomista vesikatkoista. HSY:ssä puolestaan asentajien työaikaa kuluu turhiin työmaakäynteihin, kun tilattua työtä ei pääsekään toteuttamaan sovittuna ajankohtana, HSY:n verkko-osaston tilaustyöyksikön päällikkö Sami Sillstén listaa.

HSY:ssä toivotaan, että laadittu Tonttijohtojen liitostöiden asiakasohje tuo ratkaisun ongelmaan. Ohjetta on jaettu HSY:n liitospalvelupisteisiin Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle, joista sen saa ilmaiseksi mukaansa. Sen voi myös ladata pdf:nä vesihuollon asiakaspalvelusivuilta.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *