Tupakointi aiheuttaa edelleen valtaosan tulipalokuolemista.

Tulipaloissa kuoli viime vuonna 80 ihmistä, selviää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ennakkotiedoista. Palokuolemien määrä nousi huomattavasti edellisvuodesta, jolloin kuolleita oli 67. Vuoden 2011 lisäksi 2000-luvulla tulipaloissa on Suomessa kuollut vähemmän kuin 80 ihmistä vain vuonna 2001.

Yleisin yksittäinen syy tulipalokuolemiin näyttää jälleen olleen tupakointi. Yli 65-vuotiaiden osuus palokuolemista oli viime vuonna noin kolmannes.

Viime vuonna tulipaloissa kuolleista 70 menehtyi asuntopalossa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tavoitteena onkin asumisen ja arjen turvallisuuden kehittäminen. Toiminnan painopisteenä on yli 65-vuotiaiden ihmisten asumisen paloturvallisuuden parantaminen.

Suomessa asumisen paloturvallisuutta on pyritty viime vuosina parantamaan kieltämällä muiden kuin itsestään sammuvien savukkeiden myynti ja asentamalla uusiin taloihin sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet. 

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *