Suomen ensimmäinen viisikerroksinen puukerrostalo rakennettiin yritysryhmähankkeen tukemana.

Vuoden 2012 Puupalkinnon saa Vierumäen puukerrostalo, Asunto-osakeyhtiö PuuEra. Puupalkinto julkistettiin valtakunnallisilla Puupäivillä 29.11.2012 Wanhassa Satamassa.

PuuEran on suunnitellut Vuorelma Arkkitehdit Oy. Suomen ensimmäinen viisikerroksinen puukerrostalo on monella tavalla uuden puurakentamisen uranuurtaja. Kohde suunniteltiin edellisten palomääräysten aikana tapauskohtaista toiminnallista palomitoitusta hyödyntäen.

Hankkeen taustalla on rakennusliikevetoinen yritysryhmähanke, jossa puualan yritykset ovat olleet aktiivisesti mukana. Heinolan kaupunki on yksi rakennuttajista.

Talon rakenteissa yhdistetään eri materiaalien hyvät ominaisuudet yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi, mistä myös seuraa rakenteille annettu hybridi-nimi. Rakennuksen arkkitehtuuri on iloista ja varmaa, palkinnon myöntäneen Puuinfon tiedotteessa kuvaillaan.

Talo pystytettiin teltan suojassa käyttämällä pitkälle teollisesti esivalmistettuja elementtejä. Kohteen rakennusaika oli huomattavan lyhyt ja rakennuskustannuksiltaan talo oli kilpailukykyinen. Asukkaiden mukaan talo on erittäin hiljainen.

Vaikka Puupalkinto on ensisijaisesti arkkitehtuuripalkinto, palkintolautakunta haluaa korostaa tämän vuoden palkinnossa yrityslähtöisen kehitystoiminnan merkityksellisyyttä puurakentamisen edistämisessä.

Hankkeen arvoa nostaa, että sen toteutuksesta ja tuloksista on kerrottu avoimesti koko hankkeen ajan ja että hankkeen ratkaisuihin on voinut tutusta myös sen omien internetsivujen kautta. Kohde on saanut paljon näkyvyyttä, mikä on omalta osaltaan edistänyt suomalaista puukerrostalorakentamista.

PuuEran verkkosivut


PuuEra (5 krs, 27 asuntoa, 1.915 krs-m2):
Rakennuttajat: Heinolan kaupunki, Rakennusliike Reponen, Koskisen Oy, Versowood Oy
Arkkitehti- ja pääsuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit Oy, arkkitehti Mika Ukkonen
Rakennesuunnittelu: Finnmap Consulting Oy / Insinööritoimisto Puolanne Oy
Pääurakoitsija: Rakennusliike Reponen Oy
Liimapuurakenteet: Versowood Oy
Puuelementit: Herrala talot
Puuosat: Koskisen Oy
Palotekninen suunnittelu: L2 Paloturvallisuus Oy
Akustiikka: Helimäki Akustikot Oy

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *