Kansainvälistä huomiota herättänyt hanke on poikinut Pudasjärvellä merkittäviä hirsirakennussuunnitelmia.

Yli kolme vuotta kestänyt Pudasjärven hirsikorttelihanke on päättymässä. Hankkeen aikana Pudasjärven Karhukunnaan alueelle on rakennettu hirrestä kuusi rakennusta ja yhteensä lähes 2 000 neliömetriä asunto- ja liiketiloja.

Hankkeen vaikutuksesta Pudasjärvellä on aloitettu hirsirakenteisen päiväkodin rakentaminen, ja suuri, kerrosalaltaan noin 10 000 neliön koulu on suunnitteilla.

Rakentamisen aikana on saatu runsaasti uutta tietoa hirsirakentamisen ekologisuudesta. Hirsitalon rakentamisen ympäristövaikutukset tunnetaan hankkeen ansiosta paremmin, kuin minkään muun rakentamistavan.

Tietoa kertyy vielä hankkeen jälkeenkin. Alueen sääasema ja rakennuksiin asennettu seurantajärjestelmä tuottavat jatkuvaa tietoa sääolosuhteiden vaikutuksesta energiankulutukseen. Lisäksi rakenteiden lämpötila- ja kosteusvaihteluista tallentuu tietoa. Myös asukkaita motivoidaan seuraamaan energiankulutustaan hirsitaloon asennetusta kotiautomaatiojärjestelmästä.

Hirsikorttelihankkeesta on julkaistu VTT-technology-sarjassa tutkimus hirsirakennuksen koko elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista. Tulosten mukaan hirsitalo pärjää hyvin ekologisuudessa vertailtaessa koko elinkaaren aikaista energiankulutusta.

Toinen hirsikorttelihankkeen tuottama julkaisu on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimus hirsitaloasukkaiden asumisterveydestä ja -tyytyväisyydestä. Tulosten mukaan hirsitaloissa asuvat ovat neljä kertaa todennäköisemmin tyytyväisiä sisäilman laatuun kuin puurunkotaloissa asuvat ja kuusi kertaa todennäköisemmin tyytyväisiä kuin kivitaloissa asuvat.

Kolme vuotta kestänyt hirsikorttelihanke on saanut osakseen laajalti huomiota. Pudasjärvellä on vieraillut delegaatioita muualta Suomesta ja ulkomailta, ja hanketta on esitelty useissa Euroopan maissa, Chilessä ja Japanissa.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *