Tarkka tieto pyöräilymääristä auttaa edistämään ympärivuotista pyöräilyä.

Oulun kaupunki tehostaa tiedonkeruuta kaupunkilaisten kävelystä ja pyöräilyliikenteestä automaattisten laskentapisteiden avulla.

Neljästä automaattisesta laskentapisteestä kaksi sijaitsee Oulun kaupungissa Ainolan puistossa ja Oulu-hallin edustalla. Kaksi muuta sijaitsevat ELY:n väylien varrella Kempeleessä ja Kellossa.

Laskentapisteet asennettiin vuoden 2010 lopulla. Pyöräilymäärän vaihtelusta kokonaisen kalenterivuoden aikana on siis tietoa vuodesta 2011.

Tulosten mukaan pyöräilijöiden määrä talvella on noin kolmannes kesän määrästä. Talvipyöräilijät eivät näyttäisi juuri muuttavan tapojaan kylmyyden takia, mutta lämpötilan muutos vaikuttaa määriin keväällä ja syksyllä, kun niin sanotut kesäpyöräilijät miettivät kulkumuotonsa valintaa.

Aiemmin talvipyöräilyn määrää on selvitetty kyselytutkimuksiin ja otoksiin perustuvien liikennelaskentojen perusteella.
 
Oulussa pyöräilyn tarkkojen määrien selvittämistä pidetään tärkeänä, koska kaupungin tavoitteena on lisätä ympärivuotuista pyöräilyä. Jatkuvalla seurannalla voidaan paremmin arvioida muun muassa eri kehittämistoimien vaikuttavuutta pyöräilyn määrään.

Oulussa tutkittiin talvipyöräilyn terveysvaikutuksia vuonna 2001, ja tulokset olivat kiistattoman positiivisia. Ympärivuotisella pyöräilyllöä todettiin selkeitä positiivisia vaikutuksia muun muassa kolesteroliarvoihin ja verenpaineeseen.

Viime vuonna Kuopiossa tehdyn tutkimuksen mukaan jokainen työmatkansa läpi vuoden pyöräilevä tuo yhteiskunnalle noin 1 600 euron vuotuisen säästön.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *