Seurannan perusteella suuri osa pääkaupunkiseudun ilmastostrategian toimenpiteistä, joita paikallishallinto voi käyttää ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on käynnissä tai toteutuu.

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastokatsaus kuvaa toimenpiteitä, joita kaupungit, HSY ja HSL ovat tehneet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vuosina 2008–2012.

Hillintäkeinot koskevat pääosin toimia, joihin kaupungit voivat vaikuttaa omilla päätöksillään kuten liikennettä, maankäyttöä, sähkönkulutusta, rakennuksia, hankintoja, kulutusta ja jätteitä sekä energiantuotantoa ja jakelua.

Nyt jo käynnissä olevat kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemisen keinot toimivat hyvänä pohjana ilmastotyön jatkamiselle pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudun ilmastostrategia 2030 hyväksyttiin vuonna 2008. Tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kolmanneksella vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. 

HSY seuraa strategian toteutumista laskemalla seudun kasvihuonekaasupäästöt vuosittain ja raportoimalla ilmastotyön parhaista esimerkeistä puolivuosittain. 

HSY julkaisee myös Pääkaupunkisedun ilmastoindikaattorit -raporttia.
Katsauksen lisäksi HSY:n verkkosivuille on koottu tietopaketti pääkaupunkiseudulla tehdyistä ilmastotyön parhaista esimerkeistä.

5-vuotiskatsaus HSY:n verkkosivuilla

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *