Ympäristöministeriön kansliapäällikön mielestä ongelmia tuottaa nykyinen käytäntö, jossa rakennuskohteet pilkotaan kymmeniksi aliurakoiksi, eikä kukaan kanna kokonaisvastuuta kohteista.

Ympäristöministeriön kansliapäällikön Hannele Pokan mukaan kilpailun puute vaikuttaa sekä asuntojen saatavuuteen että rakentamisen laatuun.

– Laadusta riippumatta kaikki käy kaupaksi varsinkin pääkaupunkiseudulla, Pokka sanoo.

Pokka näkee ongelmia myös rakennusvalvonnassa, jonka resurssit ja osaaminen eivät riitä perusteelliseen valvontaan.

Pokan mukaan kilpailun väheneminen on seurausta siitä, että Suomessa on erittäin keskittynyt rakennusala. 

– Kun suuret hankkeet ja urakat on pilkottu ja ulkoistettu kymmenille aliurakoitsijoille, pääurakoitsijaa kiinnostaa vain aikataulu ja tulos.

Porkkanaa energiakorjauksiin

Heinäkuun alussa voimaan astuneet rakentamisen energiamääräykset johtavat Pokan mielestä entistä laadukkaamman ja vaativamman rakentamisen tarpeeseen.

– Uusien määräysten noudattaminen tarkoittaa nykyistä laadukkaampaa rakentamista, kun seinien on oltava tiiviimpiä  ja ilmanvaihdon on toimittava. Rakennusteollisuuden suurin haaste on siinä, millä saadaan palautettua suomalaiseen rakentamiseen laatu, sanoo Pokka. 


Ympäristövaikutusten arviointi tulee lähivuosina lisääntymään. Heinäkuussa voimaan tulleet määräykset koskevat uudisrakennuksia. Korjausrakentamiselle tulevat vuoden 2013 alusta omat määräykset. 


Pokka toivoisi valtion budjettiin
porkkanarahoja energiakorjausten toteuttamiseksi, koska hakemusten määrä
on tarpeeseen nähden moninkertainen. 


– Valitettavasti näitä
pelimerkkejä ei nyt ole korjausten vauhdittamiseksi, kun valtio joutuu
leikkaamaan menoja budjetin tasapainottamiseksi. On selvää, että tässä
suhdannetilanteessa korjausmarkkinan vauhdittaminen julkisin toimin
virkistäisi rakennusalaa, myöntää Pokka.

Rakennusyhtiöillä ja valvonnalla eettinen vastuu laadusta

Rakentamisen säädökset eivät ole Pokan mielestä tähänkään asti olleet esteenä laadukkaalle rakentamiselle.

– Meillä on ollut ministeriössä hometyöryhmä, jonka tehtävänä on lisätä neuvontaa ja sen myötä tunnistaa ajoissa rakennusten homeongelmat. Näyttää siltä, että rakennusvalvonnalla ei ole riittäviä voimavaroja yksityiskohtaiseen hankkeiden valvontaan. Rakennusyhtiöillä tulisi olla nykyistä suurempi eettinen ja asiallinen vastuu rakentamisen laadusta, toteaa Pokka.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.