Alkuperäisen aikataulun mukaan Kehäradan tuli avautua liikenteelle vuonna 2014.

Vuonna 2009 alkanut Kehäradan rakentaminen on ylittänyt puolivälin.
Rata otetaan käyttöön heinäkuussa 2015, eli vuosi suunniteltua myöhemmin.

– Aikataulua tarkistettiin Helsinki-Vantaan lentokentän kallioperästä löytyneen jäänestoaineen eli glykolin hajoamistuotteiden aiheuttamien lisätöiden takia, kertoo Liikenneviraston ylijohtaja Kari Ruohonen.

Ensimmäiset mikrobikasvusto- ja glykolihavainnot tehtiin kesällä 2010. Glykolin hajoamistuotteet lyhentävät rakennusmateriaalien käyttöikää, joten tunnelirakenteissa on käytettävä tavanomaista kestävämpiä materiaaleja.

Ratkaisuna on kalliotunnelin sisäpuolelle rakennettava ilmatiivis kaksoistunneli noin 1 000 metrin matkalla. Lisäksi asematiloihin, pystykuiluihin ja jalankulkukäytäviin rakennetaan vastaavia eristysrakenteita. Hajoamistuotteista syntyvä hajuhaitta poistetaan alipaineistamalla kallion ja eristerakenteen välinen tila.

Muissa kohteissa Kehäradan työt etenevät alkuperäisen suunnitelman mukaan.

– Elokuussa saimme valmiiksi Kehä III:n ja Hämeenlinnan väylän välisen avorataosuuden maanrakennustyöt. Seuraava valmistuva urakka on Vantaankosken asema, jonka arvioidaan valmistuvan syyskuun aikana, kertoo Kehäradan projektipäällikkö Juha Kansonen.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *