Ympäristöministeriö tuottaa Harava-kyselypalvelun, joka edistää kansalaisten ja yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia omaan elinympäristöönsä liittyvässä suunnittelussa ja rakentamisessa.

Harava-kyselypalvelu toteutetaan osana Asumisen ja Rakentamisen ePalvelut -hanketta, joka on osa valtiovarainministeriön vuonna 2009 käynnistämää Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe). Karttapohjaisen palvelun avulla esimeriksi kunta voi tiedustella asukkaiden toiveita koulun tai kevyen liikenteen väylän sijainnista tai kerätä kokemuksia melusta tai muista haitoista. Palvelu tulee käyttöön keväällä 2013. Haravaa voidaan jatkossa käyttää kaikenlaisen sijaintiin liittyvän tiedon keräämiseen ja inventointiin.
 
– Harava-kyselypalvelu mahdollistaa ennen kaikkea laadukkaan ja nopean tiedonkeruun erilaisissa suunnitteluhankkeissa sekä edistää tasa-arvoisten vaikutusmahdollisuuksien tuottamista. Harava tulee olemaan mainio väline omaan elinympäristöön liittyvään vaikuttamiseen ja kehittämiseen, kertoo kehittämisjohtaja Markku Tahvanainen ympäristöministeriöstä.
 
– Tämän kaltaisen järjestelmän kehittäminen ei ole pidemmällä aikavälillä ministeriön ydintehtäviä. Valtionhallinnossa on aiemminkin ulkoistettu toimintoja, mutta käsittääkseni olemme edelläkävijä ratkaisulla, jossa palveluntarjoaja hankkii myös rahoituksen. Jatkossa myös ympäristöhallinto tuleekin olemaan palvelun asiakkaan asemassa.
 
Haravan toteuttaa salolainen tietotekniikan palveluyritys Dimenteq Oy. Dimenteq vastaa uuden palvelun kehittämisestä, toteutuksesta, käyttöönotosta ja ylläpidosta. Vuoden 2015 jälkeen palvelun tuottaminen siirtyy kokonaan Dimenteqille. Dimenteqin alihankkijoina hankkeessa ja palvelun toteutuksessa ovat mukana FCG Finnish Consulting Group Oy, Nosto Consulting Oy sekä Cygate Oy. Sopimuksen arvo on yhteensä noin 800 000 euroa.
 
Paavo Taipale

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *