Suomen Arkkitehtiliitto on myöntänyt vuoden 2012 SAFA-palkinnon Kokkolan kaupungille.

Laadukkaan elinympäristön kehittämisestä jaettava palkinto luovutettiin tänään 8. kesäkuuta Arkkitehtipäivillä Helsingissä.

Porthaniassa järjestetyssä tilaisuudessa palkinnon vastaanottivat Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bjarne Kallis, kaupunginjohtaja Antti Isotalus ja sekä arkkitehdit Elina Nissinen, Päivi Cainberg ja Markku Peltoniemi.

Palkitsemisen perusteena on pitkäjänteinen kaupunkirakenteen ja -tilan strateginen ja keskusteleva kehittäminen.

– Kokkolan keskikaupungin kehittäminen on ollut historian ja omaleimaisuuden tajussaan ansiokasta, toiminnallisesti aikaansaavaa ja keskustelevaa. Osayleiskaava on elänyt prosessin mukana ja vahvistanut oivalla tavalla kaupunkitilan kehittämisen suuntaviivoja, palkintolautakunnan puheenjohtaja, Arkkitehtiliiton varapuheenjohtaja Leena Rossi totesi palkinnonjakotilaisuudessa.

Kokkolan kaupunki asetti jo 1990-luvulla strategiseksi tavoitteekseen keskustan kehittämisen ja aloitti systemaattisen vuoropuhelun paikallisten toimijoiden, yrittäjien ja kiinteistöomistajien kanssa. Kokkolan keskikaupungilla on suomalaisittain pitkä kaupunkihistoria, joten suojelusta tehtiin yleiskaavaan oma erityinen kartta. Kortteleiden omaleimaisuutta tutkittiin, ja niitä vahvistettiin korttelikohtaisin suunnitelmin.

Keskustarakenteen tiivistymisen kannalta ratkaisevia päätöksiä oli sijoittaa supermarket keskustaan ja uusi kirjastotalo ydinkeskustan parhaalle tontille. Nämä hankkeet käynnistivät koko ydinkeskustan nopean ja yhä jatkuvan täydennysrakentumisen.

– Asemakaava-arkkitehtina katson yleiskaavaa käyttäjän näkökulmasta. Joustavuus on keskeistä hyvää tekevien ratkaisujen syntymisessä, toteaa kaupungin asemakaava-arkkitehti Elina Nissinen.

Keskikaupungin ohella Kokkola on panostanut laajemminkin kaupunkirakenteen linjoittamiseen, viimeisimpänä esimerkkinä kuntaliitokseen liittynyt strateginen kaavoitus.

– Yleiskaavoitus on aina hyvin paikallista ja kaupunkikohtaista. Luovemman lähestymistavan voi sen sijaan siirtää yli kuntarajojen, Nissinen jatkaa.

Vuodesta 1974 lähtien jaettu SAFA -palkinto on tunnustus yhteisölle, joka on toiminnallaan merkittävällä tavalla edistänyt laadukkaan elinympäristön syntymistä. Palkinnon saajan valitsee Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn, Suomen Kuntaliiton ja ympäristöministeriön edustajista koostuva viisijäseninen lautakunta.

Antti Pulkkinen

SAFA-palkinto 2012 Kokkolan kaupungille

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *