Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL  ja Siemens siirsivät riitansa tuonnemmaksi. Siemens lupaa automaattimetron valmistuvan alkuperäisessä aikataulussaan vuonna 2015.

Näin pitkä vääntö automaattimetrosta sai taas uuden käänteen. HKL ehti jo hylätä toukokuussa Siemensin kanssa tehdyn hankesopimuksen, kun näytti siltä, ettei Siemens pysty toimittamaan automaattimetroa sopimuksen mukaisessa aikataulussa.

Helsingin kaupunginhallitus palautti kuitenkin asian HKL:lle uudelleen valmisteltavaksi. HKL:n johtokunta hyväksyi metrosopimuksen maanantaina.

– Epäselvät asiat on sovittu, ja projekti pääsee etenemään ripeästi ja hyvässä yhteisymmärryksessä, HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta kiittelee.

Automaattimetron pitäisi olla valmis vuonna 2015. Myös Länsimetron on tarkoitus aloittaa liikennöintinsä tuolloin.

– Automaatiojärjestelmä valmistuu sovitussa aikataulussa, Siemens Osakeyhtiön toimitusjohtaja Martti Kohtanen lupaa.

Alkuperäinen sopimus metron automaatiojärjestelmästä on arvoltaan 99,9 miljoonaa euroa ja siihen liittyvä Länsimetron kulunvalvontaa koskeva sopimus 56,3 miljoonaa euroa.

Metrohankkeessa on kuitenkin töitä ja kustannuksia, joista HKL ja Siemens ovat eri mieltä. Nämä erimielisyydet siirretään välimiesmenettelyn ratkaistavaksi. Kiistoja aletaan sovitella, kun kaikki vanhat junat on automatisoitu eli loppuvuodesta 2015.

Antti Pulkkinen

HKL:n tiedote

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *