Tampereen Vuorekseen rakennetaan jätteiden keräyksen ja noudon putkijärjestelmä. Keräyspaikoista, maanalaisesta putkistosta ja koonta-asemasta muodostuva järjestelmä valmistuu käyttökuntoon kesällä ja edustaa Suomessa uutta tekniikkaa.

Muun muassa alkavan kesän asuntomessualueen kattavan putkijärjestelmän rakennuttaja on Pirkan Putkikeräys Oy, joka on 2010 marraskuussa perustettu Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n tytäryhtiö. Putkiston sekä koonta-aseman ja keräyspaikkojen laitteistojen toimittaja on suomalainen MariMatic Oy. Hanke on usean toimijan pitkä projekti, joka vaati luomaan myös suunnittelun ja rakentamisen edellyttämän uuden osaamisen.
 
Putkijärjestelmä koostuu keräyspaikoista, maanalaisesta putkistosta ja koonta-asemasta. Jätteet lajitellaan kotona ja tuodaan keräyspaikkaan, missä on oma syöttöputkensa jokaiselle jätelajille. Ensimmäinen putkijärjestelmä rakennettiin jo runsas neljäkymmentä vuotta sitten Ruotsissa. Tampereen Tampellan alueelle sitä harkittiin parikymmentä vuotta sitten.
 
Pitkään oli kuitenkin vain yksi teknologinen malli, johon on tukeuduttu Espoon Suurpellossa sekä Helsingin Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa. Markkinoilla on nyt tarjolla uusi ja perinteinen tekniikka. Tekniikan valinta
tulee muun muassa vaikuttamaan sekä putkiston sijoittamismahdollisuuksiin että asennustyön toteuttamiseen aikakestoineen.
 
Putkijärjestelmä sopii Vuorekseen
 
Vuores-projektin päätavoitteena on modernin asumisen kaupunginosa, jossa hyödynnetään uutta teknologiaa ja asutaan ekologisemmin. Ensimmäiset taustaselvitykset osoittivat, että putkijärjestelmä sopii hyvin näihin tavoitteisiin.
Uudessa teknologisessa ratkaisussa oli kehitetty kunkin syöttöputken alaosaan sijoitettava formaattori. Tämä tekniikkavaihtoehto avasi lisäperusteita hankinnan harkintaan. Tarvittava käyttöenergia olisi noin viidesosa kilpailevaan tekniikkaan nähden.
 
Konsulttimarkkinoihin perehtyminen teki selväksi, että tilaajan on otettava itselleen vahva rooli sekä kilpailutuksessa että myöhemmin rakennuttamisessa ja siihen liittyvässä suunnittelussa. Kukin hankealue on nähtävä yksilönä. Hankinta konsulttivetoisena neuvottelumenettelynä hylättiin mm. sen ilmeisen kalleuden ja pitkäkestoisuuden vuoksi.
 
Putkiston rakentaminen alkoi tammikuussa 2011 ja jatkuu seuraavat 10 vuotta. Nyt putkistoa on valmiina lähes neljä kilometriä. Keräyspaikkojen rakenteet ja liityntäputket on rakennettu asuntomessualueelle sekä
muillekin parhaillaan rakentuville kiinteistöille.
 
Koonta-aseman suunnittelu tehtiin keväällä 2011 ja rakentaminen aloitettiin toukokuussa 2011.  Laitteistoasennus alkoi joulukuussa 2011. Koonta-asema piharakenteineen on valmis kesäkuussa 2012. Putkijärjestelmä on käyttövalmis elokuussa.
 
Lue lisää torstaina 31.5. ilmestyvästä Kuntatekniikka-lehdestä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *