Infrastruktuurin omistusta ja hallintoa analysoineen VTT:n tutkimuksen mukaan teknisten perusverkostojen rahoitus turvattaisiin parhaiten suorin, käyttöön ja kysyntään perustuvin maksuin.
 
Teknisen infrastruktuurin omistuksessa on Suomessa yhä paljon historiallisia piirteitä. Valtaosa infrastruktuuriverkostoista on julkisessa omistuksessa, mutta omistusmuodot vaihtelevat. Lentokentät ja -asemat ovat valtionyhtiön omistuksessa, tie- ja rataverkko valtion suorassa omistuksessa ja katuverkosto kuntien omaisuutta. Satamat ja vesilaitokset ovat pääasiassa kunnallisia yksiköitä, liikelaitoksia tai osakeyhtiöitä.
 
Omistuksesta riippuen omistajille tulevan tuoton luonne on erilainen. Kaikille omistusmuodoille on kuitenkin mitattavissa rahamääräinen tuotto. Peruspalveluiden kulutus, kuten liikkuminen, puhdas vesi ja sähköenergia, ei ole erityisen herkkää talouden suhdanteille. Näiden palveluiden kulutuksesta peritään joko veroja tai puhtaita käyttömaksuja. Raideliikenteessä käyttäjärahoitus toteutuu osittain, sillä junaliikennöitsijä maksaa vain osan kaikista radanpidon kustannuksista. Matkustajat sen sijaan maksavat junaliikennöintipalveluista pääsääntöisesti markkinahinnan. Lentoliikenteessä rahalliset kustannukset peritään täysin lukuun ottamatta ympäristökustannuksia. Satamat, vesi- ja sähkölaitokset ovat omistajakunnilleen merkittäviä tulolähteitä, joiden turvin kunnat kattavat muiden julkisten palvelujen menoja.
 
Hallintomallien ja omistusmuotojen erilaisuuden vuoksi kaikkien verkostojen kustannukset eivät ole nykyisin läpinäkyviä. Tämä voi johtaa muun muassa siihen, että liikelaitoksista tuloutetaan suuria voittoja omistajille ja tarvittavat ylläpitoinvestoinnit jätetään tekemättä. VTT:n tutkimuksen mukaan teknisten infrastruktuuriverkostojen rahoitus turvattaisiin parhaiten siirtymällä entistä laajemmin rahoitusmalleihin, jotka perustuvat verkostojen tuottamien palvelujen aitoon kysyntään ja käyttöön. Kustannuksiin on mahdollista saada lisää läpinäkyvyyttä, kun menot ja tuotot kirjataan hyvän liikekirjanpitotavan mukaisesti huomioiden myös verkoston kuluminen. Parhaiten tähän soveltuisi yhtiö- ja liikelaitosmuotoinen omistus, tosin mikään omistusmuoto ei estä läpinäkyvää kirjanpitoa.
 
Käytännössä infrastruktuurin ja sen palvelujen käyttäjät kattaisivat suurimman osan kustannuksista maksamalla suoria käyttömaksuja veden, sähkön, tien ja katujen käytöstä sekä juna- ja lentomatkustamisesta. Järjestelmä on jo pitkälti käytössä sähköverkoissa, joissa sähkön siirtäminen ja kulutus hinnoitellaan erikseen. Vesimaksussa eritellään useimmiten puhdas vesi ja jäteveden käsittely. Tie- ja katuverkostossa uusi ajattelu merkitsisi siirtymistä veropohjaisesta rahoituksesta suoriin tie- ja katumaksuihin. Käyttömaksuilla olisi mahdollista kattaa myös verkostojen ulkoiset kustannukset, kuten onnettomuudet ja liikenteen aiheuttamat päästöt. Määrittelemällä käyttömaksut oikein olisi mahdollista kannustaa säästäväisyyteen energian kulutuksessa ja lisätä julkisen liikenteen käyttöä sekä ekotehokkaita investointeja.
 
Infrastruktuuriverkostojen toimivuuden ja turvallisuuden varmistaminen edellyttää tutkimuksen mukaan ammattimaista hallintoa, jossa on myös kansalaisten riittävä edustus. Verkostojen yhtiöittäminen ja niiden omistuksen osittaminen yksityisille sijoittajille tai esimerkiksi eläkeyhtiöille olisi keino rahoittaa tarvittavia investointeja ja lyhentää nykyistä korjausvelkaa. Julkinen infrastruktuurin omistus mahdollistaa toisaalta muiden julkisten palveluiden rahallisen tukemisen.
 
Ownership and governance of infrastructure networks -tutkimuksen toteuttivat VTT, Oulun yliopisto ja Aalto yliopisto. Tutkimuksen rahoittivat Tekes, VTT, Liikennevirasto, Liikenne- ja viestintäministeriö, Valtionvarainministeriö, Kuntaliitto, Oulun kaupunki, HKL, Eläke-Fennia, Destia Oy ja Euroopan investointipankki.
 
 
Tutkimusjulkaisut verkossa

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *