Lähipäivien runsaat lumisateet painavat kattoja Uudellamaalla ja Etelä-Lapissa. Erityisessä vaarassa ovat urheiluhallien, isojen kauppojen ja maatalousrakennusten katot.

Sen sijaan omakotitalot eivät ole vaarassa. Riskistä varoittaa Suomen ympäristökeskus.

Ympäristökeskuksen mukaan seuraavan reilun viikon ennustetut lumisateet kasvattavat rakennusten lumikuormaa nykyisestään 25 – 75 kiloa neliöltä, mikä voi mennä paikoitellen ns. peruslumikuorman yli. Tämä aiheuttaa vaaraa etenkin silloin, jos katon rakentamisessa on tehty rakennusvirheitä.

Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen ympäristökeskuksesta muistuttaa, että kiinteistönomistajan on seurattava katon lumikuormaa aktiivisesti.

– Aiempina talvina suurissa halleissa ja vastaavissa rakennuksissa piilevät rakennevirheet ovat ilmenneet, kun lumikuorma on kasvanut rakennusten peruslumikuorman tuntumaan. Esimerkiksi keväällä 2010 ensimmäiset romahdukset tapahtuivat, kun maaston keskimääräinen lumikuorma oli 80 – 100 kiloa neliöllä, Vehviläinen havainnollistaa.

Lumen paino riippuu sen tiheydestä ja lumikerroksen syvyydestä. Ympäristökeskuksen mukaan oikein rakennettujen kattojen tulisi kestää tavanomaista suurempaa lumikuormitusta.

Silti on suositeltavaa, että katot puhdistetaan lumesta jo ennen peruslumikuorman ylittymistä.

– Nyrkkisääntönä on, että hallin katolla oleva 80 cm lumikerros pitää poistaa ja lumenpudotukseen on syytä palkata ammattilainen, Vehviläinen muistuttaa.

Antti Pulkkinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *