Kauaskantoisia energiapoliittisia päätöksiä on tehtävä nyt, rakennusalan asiantuntijat vaativat. Päätökset vaikuttavat siihen, miten tulevaisuudessa asutaan ja työskennellään – ja kuinka ekologisesti.

Keskeinen kysymys on muun muassa se, pitäisikö rakennuksia ennemmin purkaa kuin rakentaa uutta. Paljon on pohtimista myös siinä, miten vanhoista rakennuksista saataisiin energiatehokkaampia.

Rakennusalan huippuosaajat TEKESin teknologiajohtaja Mika Lautanala, Senaatti-kiinteistöjen johtaja Juha Lemström, Renor Oy:n toimitusjohtaja Timo Valtonen ja VTT:n tutkimusprofessori Miimu Airaksinen ovat pohtineet rakennusalan kuumia energiapoliittisia kysymyksiä.

– Rakennuskanta muuttuu hitaasti ja samat rakennukset ovat pystyssä vielä vuonna 2050. Nyt on kiire tehdä päätöksiä, joiden avulla näistä rakennuksista saadaan oikeasti energiatehokkaita, muistuttaa VTT:n Miimu Airaksinen.

Olemassa olevaa rakennuskantaa ja samalla kokonaisia alueita täytyy muuttaa energiatehokkaammiksi. Asiantuntijoiden mukaan nyt on kiinnitettävä huomio yksittäisten rakennusten sijaan kokonaisten alueiden järkevään suunnitteluun ja kiinteistöjen ekologiseen korjausrakentamiseen.

Suomessa kaupungitkin ovat harvaanasuttuja. Viime vuosina on noussut esille kysymys, onko suomalaisilla tulevaisuudessa varaa asua näin harvasti.

– Jos kaikki vantaalaiset ja espoolaiset muuttaisivat Helsinkiin, pääkaupunkimme asumistiheys olisi silti väljempi kuin Kööpenhaminassa, selvittää TEKESin teknologiajohtaja Mika Lautanala.

Senaatti-kiinteistöjen yhteiskuntavastuujohtaja Juha Lemström on samaa mieltä siitä, että suomalaisilla on jo liikaa tilaa. Etenkin työtiloja voisi reilusti pienentää. Jotta tämä onnistuisi, kulttuurissa on myös tehtävä muutos.

Ongelmaksi nähdään kuitenkin se, että työntekijöitä palkitaan suurilla työhuoneilla. Tämä on ristiriidassa jo senkin kanssa, että etätöitä tehdään yhä enemmän.

Renor Oy:n toimitusjohtaja Timo Valtosen mielestä uudisrakentamista on pidetty liian suuressa arvossa, mutta vanhaakin rakennuskantaa aletaan pikku hiljaa katsoa uusin silmin. Olemassa oleville kiinteistöille täytyy luoda uusi elämä ja käyttötarkoitus.

Jotta nykyistä tilannetta voitaisiin parantaa, tarvitaan kuitenkin uusien teknologisten ratkaisujen lisäksi myös yhteistyötä lainsäätäjien, valvontaviranomaisten, kiinteistönomistajien sekä kiinteistön käyttäjien kesken.

Energiapoliittisia kysymyksiä pohdittiin Helsingissä torstaina 9.2. Coresma 12 –tapahtuman yhteydessä järjestetyssä paneelikeskustelussa.

Antti Pulkkinen

Rakennusalan asiantuntija: Suomalaisilla on liikaa tilaa

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *