Keskuksen palveluihin kuuluvat pyörien säilytys, vuokraus, pikahuolto ja neuvonta. Perustajana on kaupunki, toimintaa pyörittävät yrittäjät.

Kaupunki vastaa keskuksen perustamiskustannuksista, esimerkiksi
pyörävarastojen ja -telineiden hankinnasta.

Narinkka-torin laidalle sijoitetaan neljä pyörävarastoa
pyöräpysäköintiin ja vuokrapyörille. Säilytys palvelee esimerkiksi
joukkoliikenteellä keskustaan tulevia ja edelleen työpaikoilleen
pyörällä jatkavia matkustajia. Lukittavan säilytyksen ansiosta pyörän
voi huoletta jättää säilöön yöksikin.

Pyöräkeskuksen pikahuollosta saa apua vaikkapa puhjenneeseen
renkaaseen tai öljyämistä kaipaaviin ketjuihin. Käytössä on myös
pumppauspiste, jossa renkaat voi täyttää nopeasti itse.

Pyöräkeskus on avoinna loppusyksyyn. Sen tulevaisuudesta ei vielä ole päätöksiä.

– Tämän vuoden aikana kerätään kokemuksia ja käyttäjäpalautetta.
Tavoitteena on tietysti, että Helsingissä olisi pyöräkeskus myös
tulevina vuosina, apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä sanoo.

Pyöräkeskus on yksi niistä toimista, joilla Helsinki pyrkii edistämään
pyöräilyä. Helsinki asetti vuonna 2009 tavoitteekseen nostaa pyöräilyn
osuuden 15 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkellä pyörällä
tehdään noin yhdeksän prosenttia matkoista.

Antti Pulkkinen

Helsingin kaupunki: Pyöräkeskus Kamppiin Narinkan laidalle

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *