Tukholman kaupunginvaltuusto on päättänyt purkaa kaupungin liikenteen solmukohdan, Slussenin. Huonokuntoiset betonirakenteet eivät kestä enää liikenteen kuormitusta.

Slussenin eritasoliittymä rakennettiin 1930-luvulla Tukholman Södermalmin ja Vanhan kaupungin rajalle. Nimensä se on saanut vieressä sijaitsevan veneliikennettä palvelevan sulun mukaan. Alueella on  suuri neliapilan muotoinen eritasoristeys, Tukholman metron Slussenin metroasema ja paikallisjunalinja Saltsjöbananin pääteasema.

Rakennusaikanaan Slussen edusti mullistavaa liikenne- ja kaupunkisuunnittelua. Se yhdistää tärkeimmät katuyhteydet, linja-auto-, rautatie- ja metroverkoston pienessä tilassa. Tämän lisäksi se välittää myös vesiliikennettä sulkujensa kautta.

Vanhan Slussenin purkaminen on tullut kuitenkin ajankohtaiseksi, kun betonirakenteet ovat alkaneet rapistua. Vuonna 2005 suuri osa Slussenista suljettiin liikenteeltä, koska sen ei enää katsottu kestävän raskaita ajoneuvoja. Huolenaiheina ovat olleet myös vedenkorkeuden nousu ja rakenteiden painuminen mereen.

Entisten rakennelmien tilalle tulee muun muassa leveä maantiesilta. Uuden Slussenin on suunniteltu valmistuvan vuonna 2020. Rakennustyöt voitaisiin aloittaa aikaisintaan vuonna 2013.

Töiden on arvioitu sekoittavan Tukholman liikenteen vuosikausiksi. Rakennustöiden aikana kaupunki aikoo suosia liikennejärjestelyissä kävelijöitä, pyöräilijöitä ja joukkoliikennettä.

Antti Pulkkinen

Tukholman kaupunginvaltuuston päätös uuden Slussenin rakentamisesta

Slussen-suunnitelmien esittely

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *