Suomen ympäristökeskus on perustanut uuden energia- ja ilmastoaiheisen uutiskirjeen, Hinkun. Tavoitteena on levittää ilmastonmuutoksen hillinnän parhaita käytäntöjä.

Käytännöt ovat syntyneet hiilineutraalia tilaa tavoittelevissa kunnissa.

– Suomesta puuttuu parhaiden ilmastotekojen näyteikkuna. Hyviä käytäntöjä syntyy kaikkialla, mutta tarvitsemme tiedonlevityskanavan, jossa idean keksijä, sen toteuttaja ja palveluntarjoaja kohtaavat. Uutiskirje Hinku on yksi uusi askel tiedonvälityksen edistämiseksi, Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeen vetäjä Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Kaksi ensimmäistä uutiskirjettä kertovat muun muassa uusiutuvaa energiaa hyödyntävästä rivitalosta Uudessakaupungissa, Iin vihreästä korttelista, kuntien päästölaskennan kehittymisestä, Parikkalan kunnan tarjoamasta hiilijalanjälkilaskennasta yrityksille sekä kestävästä kouluruokailusta.

– Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeen kunnat ovat ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöitä. Kuntien viranhaltijat, luottamusmiehet, paikalliset yritykset ja asukkaat ovat konkreettisin toimin vähentäneet ilmastokuormitustaan, Seppälä selvittää.

Seppälän mukaan ilmastonmuutoksen hillintä on koettu Hinku-kunnissa mahdollistajana eikä rasitteena. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia kunnan elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin kehittämiseen.

Hinku-uutiskirje ilmestyy 5 kertaa vuodessa. Uutiskirjeen voi tilata osoitteesta www.ymparisto.fi/uutiskirjehinku.

Antti Pulkkinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *