Kaksi dieselbussia muutetaan täysin sähköllä toimiviksi. Bussit ilmestyvät Lahden katukuvaan ensi keväänä.

Lahden kaupunki, Bus Travel Oy Reissu Ruoti, Järvisen Liikenne, Moveko Group ja Lahden tiede- ja yrityspuisto ovat käynnistäneet sähköbussien pilottihankkeen Lahdessa.

Hankkeessa muutetaan kaksi Lahden Autokori Oy:n valmistamaa Scala-dieselbussia täysin sähkökäyttöisiksi. Tavoitteena on kerätä kesällä 2014 tapahtuvaan uuteen joukkoliikennejärjestelyyn käyttökokemuksia ja testitietoa sähköbussien soveltuvuudessa reittiliikenteeseen. Sähköbussien testaus alkaa vuoden 2012 keväällä.

Nyt käynnistyvän hankkeen taustalla on liikennöitsijöiden Bus Travel Oy Reissu Ruodin ja Järvisen Liikenteen viime kesänä toteuttama esiselvitysprojekti, jossa selvitettiin edullisimmat tavat muuttaa reittiliikenteessä oleva dieselbussi täysin sähköiseksi. Varsinainen muutostyöhanke on käynnistysvaiheessa, jossa korostuvat liikennöitsijöiden vaatimukset täyssähköbussien energiankulutukselle, luotettavuudelle ja huollettavuudelle.

Lahden kaupungin GreenCity-ohjelmaa johtava Saara Vauramo on tyytyväinen hankkeen sisältöön.

– Lahden kaupungin näkökulmasta sähköbussien pilottihanke tukee vahvasti kaupungin strategian, GreenCity-kehittämisohjelman sekä Lahden seudun elinkeino- ja kilpailukykystrategian tavoitteita, Vauramo painottaa.

Hän korostaa Lahden imagoa ympäristökaupunkina.

– Sähköbussit sopivat siihen erinomaisesti. Hankkeen kautta saamme kokemuksia sähköbussien käytöstä ympärivuotisessa reittiliikenteessä. Uusia täyssähköbusseja ei ole saatavilla, joten Moveko Group toteuttama hanke on paras keino nopeuttaa kokemuksien keräämistä.

Sähköbusseja käytetään Lahden kaupunkiliikenteessä sekä alueen tapahtumissa ja tilausliikenteessä. Hankekokonaisuudessa arvioidaan myös vaihtoehtoisia malleja akunvaihto- ja latausasemien sijoittamiseen ja rakenteeseen.

– Uskomme, että taloudellinen panostus sähköbusseihin kannattaa. Sähköbussien käyttökustannukset ovat hyvin alhaiset ja parantavat liikennöitsijän kannattavuutta pitkällä aikavälillä, lausuvat yhteisesti Reissu Ruodin toimitusjohtaja Jukka Ruoti ja Järvisen Liikenteen toimitusjohtaja Mika Järvinen.

Lahden tiede- ja yrityspuisto on vuoden ajan vetänyt sähköbussien kehittämishanketta.

– Täyssähköisesti toimivat paikallisliikenteen linja-autot tarjoavat merkittävän mahdollisuuden kaupunkien kasvihuonekaasujen CO2- ja pienhiukkaspäästöjen alentamiseen. Kaupungeissa asuvien ihmisten määrä jatkaa nopeaa kasvua, joka lisää painetta tuoda markkinoille lisää ympäristöystävällisiä ajoneuvoja. Biopolttoaineiden käytön tehostamisen ohella on tärkeää tutkia täyssähköisten sovellutusten mahdollisuudet liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi, kertoo Lahden tiede- ja yrityspuiston liiketoimintakehittäjä Kati Tuominen.

Hankkeen toteutuksesta vastaa lahtelainen Moveko Group.

– Diesel-bussin muuttaminen täyssähköiseksi vaatii useiden eri osaamisten yhdistämistä. Toteutuksessa pitää korostua suunnittelu, testaus ja dokumentointi varsinkin silloin, kun tavoitellaan pitkäaikaista luotettavuutta, kertoo Moveko Groupin teknologiajohtaja Tero Purosto.

Antti Pulkkinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *